Ammattiliitoille lupa tarkastaa Qatarin vaarallisia rakennustyömaita

Ammattiliitot pääsevät tarkastamaan jalkapallon vuoden 2022 MM-kisojen rakennustyömaita Qatarissa. Työntekijöiden vaarallisista oloista Qatarissa on kampanjoitu jo vuosia.
30.11.2016 15:35
SAK
Ammattiyhdistysten maailmanliiton ITUCin kampanjamateriaalia.

Rakennus- ja puutyöväen maailmanliitto BWI allekirjoitti marraskuussa yhteistyöpöytäkirjan tarkastuksista Qatarin kisojen rakennustöistä vastaavan SC-komitean kanssa.

Sen mukaan BWI pääsee tarkastamaan kisapaikkojen työntekijöiden työ- ja asuinoloja sekä antamaan koulutusta tammikuusta lähtien. Lisäksi liitot voivat tarkastella SC:n järjestelmää, jolla ongelmista raportoidaan.

Sopimuksesta on neuvoteltu vuodesta 2014 lähtien. Qatar on ollut kovan kansainvälisen kritiikin kohteena jalkapallokisojen rakennustyömaiden inhimillisestä kärsimyksestä piittaamattomien olojen vuoksi.

BWI laski vuonna 2014, että ellei mitään tehdä, peräti 4 000 työntekijää voi menettää henkensä kisapaikkojen rakennustyömailla kisoihin mennessä.

Ammattiliitot käynnistivät maailmanlaajuisen kampanjan Punainen kortti Fifalle painostaakseen Maailman jalkapalloliittoa toimimaan rakennustyöläisten olojen kohentamiseksi. Kampanja näkyy Suomessakin.

Nyt allekirjoitettu yhteistyöpöytäkirja antaa BWI:lle oikeuden tarkastaa niitä kisapaikkojen työmaita, joita rakennuttaa monikansallinen yritys maasta, jossa BWI:llä on edustus. Näitä maita ovat Belgia, Intia, Italia, Itävalta ja Kypros. BWI:llä on 340 jäsenliitoa 130 maasta.

Qatarin rakennustöistä vastaava SC-komitea ja rakennustyöntekijöitä edustava BWI muodostavat yhteisen komitean vastaamaan tarkastuksista ja raportoinnista. Komitea lupaa julkaista riippumattoman raportin jokaisen kokouksensa jälkeen.

BWI järjestää sopimuksen mukaan SC:lle ja sen alihankkijoille koulutusta työterveysasioissa ja työturvallisuuden varmistamisessa.

Rakentajat siirtotyöläisiä

Qatarissa on kahdeksan kisojen rakennustyömaata, joilla on ainakin 10 000 työntekijää. Pääosa heistä tulee Intiasta ja sen lähialueilta. Keväällä Qatar allekirjoitti Kambodžan kanssa sopimuksen enintään 33 000 siirtotyöläisen lähettämisestä jalkapallokisojen rakennustöihin.

Kisapaikkojen rakennustyöt kiihtyvät ensi vuonna, jolloin työmailla odotetaan olevan jatkuvasti ainakin 36 000 työntekijää.

Elokuussa BWI allekirjoitti vastaavan yhteistyöpöytäkirjan Moskovan vuoden 2018 jalkapallon MM-kisojen rakennustyömaista. Sen muut osapuolet ovat kisojen järjestelytoimikunta sekä Venäjän rakennustyöväen liitto RBWU.

Heikki Jokinen / Vapaa toimittaja

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Kieli

Näin tietojasi käytetään

Lähettämällä lomakkeen hyväksyt tietojesi käytön kuvauksen mukaisesti.