Sopimiselle tarvitaan reilut pelisäännöt

Blogi 10.04. 09:00 Kaukoranta Ilkka
SAK:n pääekonomisti Ilkka Kaukoranta

Sopiminen ei aina johda hyviin ja tasapuolisiin lopputuloksiin. Sen takia sopimiselle kannattaa joskus asettaa rajoituksia tai reunaehtoja, jotta lopputulos olisi reilu eikä yhden sopimusosapuolen yksipuolista sanelua. Tämä on totta kuluttajamarkkinoilla, mutta vielä tärkeämpää työmarkkinoilla, missä kyse ei ole vain yksittäisestä hyödykkeestä, vaan siitä, millä ehdoilla palkansaaja luovuttaa merkittävän osan ainutkertaisen elämänsä valveillaoloajasta työnantajan käyttöön.

Suomessa työelämä ja työehdot ovat niin pitkään perustuneet työehtosopimuksiin, että toisenlaista mallia voi olla vaikea kuvitella. Työmarkkinoiden vertaaminen muihin markkinoihin on aina ongelmallista, mutta silti sopimisen ja sanelun suhdetta voi ehkä hahmottaa miettimällä esimerkiksi Facebookin käyttöehtoja.

Liittyessään Facebookiin kuluttaja saa eteensä käyttöehdot, jotka voi joko hyväksyä tai hylätä. Jos hylkää, niin palvelua ei voi käyttää. Palvelun käyttäminen ei ole pakollista ja vaihtoehtoisiakin sosiaalisen median palveluita on olemassa, joten ehtoihin suostuminen on periaatteessa vapaaehtoista. On kuitenkin selvää, että käytännössä käyttäjä ei voi vaikuttaa ehtoihin vaan Facebook sanelee ne.

Yksittäisen työnhakijan mahdollisuudet vaikuttaa työehtojen yksityiskohtiin voivat olla samaa luokkaa kuin yksittäisen käyttäjän reklamoidessa Facebookille käyttöehdoista. 

Facebookin mahdollisuudet määrittää käyttöehtoja eivät kuitenkaan ole rajoittamattomat. Lainsäädäntö asetta tiettyjä normeja, joita esimerkiksi EU:n GDPR tietosuoja-asetus tiukensi. Facebookiin kohdistuu myös markkinapainetta, koska räikeät ylilyönnit voisivat johtaa siihen, että käyttäjiä siirtyy kilpailevaan sosiaaliseen mediaan.

Työmarkkinat ovat toki eri asia, mutta pahimmillaan ilmiö voi olla samankaltainen. Kun työtön hakee töitä, ei siinä paljoa voi tingata sairaan lapsen tilapäisen hoitovapaan palkallisuudesta, vuosiloman pituudesta tai yrityksen työaikajärjestelmästä. Yksittäisen työnhakijan mahdollisuudet vaikuttaa työehtojen yksityiskohtiin voivat olla samaa luokkaa kuin yksittäisen käyttäjän reklamoidessa Facebookille käyttöehdoista.

Työntekijän neuvotteluasetelmaan vaikuttaa sekin, että useimmille meistä työ on taloudellinen pakko. On toki olemassa työttömyysturvaa, mutta senkin ehtona on työn hakeminen ja vastaanottaminen. Jos työtön työhaastattelussa kieltäytyy työstä omasta mielestään huonojen työehtojen takia, seuraa siitä karenssi. Sen takia neuvotteluasetelma on usein sellainen, että työntekijän on hyväksyttävä työnantajan määrittämät työehdot sellaisenaan.

Työnantajalla tilanne on usein toinen, koska yleensä työnhakijoita on useita. Jos yhdelle ei kelpaa työt tarjotuilla ehdoilla, niin hakemuspinosta voi ottaa seuraavan. Toisaalta vaikka työnantaja voi sanella työehdot kuten Facebook omat käyttöehtonsa, ei saneluvalta tässäkään tapauksessa ole rajoittamatonta. Lainsäädäntö asettaa tiettyjä minimejä ja markkinapaine ohjaa työnantajan valintoja. Jos työehdot ovat kokonaisuutena huonot, hyviä työntekijöitä ei saa pidettyä tai houkuteltua.

Työelämässä meidän ei tarvitse kuitenkaan jättäytyä vain sen varaan, että lainsäädäntö turvaa minimit ja kilpailu työvoimasta pakottaa työnantajat tarjoamaan säällisiä työehtoja.

Siinä missä työntekijä voi yksin vain pyytää ja toivoa, niin järjestäytymällä työntekijät voivat yhdessä vaatia ja sopia.

Työmarkkinoilla asetelma on saatu reiluksi kollektiivisella neuvottelulla ja työehtosopimuksilla. Siinä missä työntekijä voi yksin vain pyytää ja toivoa, niin järjestäytymällä työntekijät voivat yhdessä vaatia ja sopia. Työehtosopimuksessa voidaan tasapuolisista lähtökohdista sopia kaikenlaisista tilapäisistä hoitovapaista ja muista työehtojen yksityiskohdista, joihin yksittäinen työntekijä ei yksin voisi vaikuttaa.

Jos työehtosopimukset kuitenkin heikkenevät, kuten jotkut työnantajat nyt haluavat, paine turvata minimityöehdot lainsäädäntömuutoksilla varmasti kasvaa. Lainsäädäntö on kuitenkin jäykempi työkalu kuin alakohtainen sopiminen työehtosopimuksilla. Laissa ei yleensä pysty huomioimaan alakohtaisia erityispiirteitä, joten lainsäädäntö joudutaan säätämään pienimmän yhteisen nimittäjän mukaan, jolloin minimitasot voivat jäädä kaikkialla heikoiksi.

Taas voi hakea esimerkkiä digimaailmasta, missä lainsäädännöllä on velvoitettu yritykset esimerkiksi pyytämään hyväksyntä evästeiden käytölle ja asetettu erilaisia velvoitteita rekisterinpitäjälle. Näillä lainsäädännön minimeillä voidaan toki vaikuttaa yksityisyydensuojaan, mutta ne eivät korvaa sitä, että käyttöehdoista sovittaisiin aidosti tasapuolisesti.

Emme ehkä pysty tuomaan työehtosopimusten kaltaista tasapuolista kollektiivista sopimista Facebookin käyttöehtoihin, mutta se malli kannattaa säilyttää ainakin työelämässä.