Paikallinen sopiminen kelpaa SAK:lle

Blogi 20.05.2023 09:41 Lindström Rami
Työmarkkinapäällikkö Rami Lindströmin kasvokuva

Helsingin Sanomien pääkirjoitus (16.5.) toteaa osuvasti, että paikallinen sopiminen kyllä kelpaa SAK:lle, mutta nykyehdoin. Tällä hetkellä työehtosopimukset määrittävät, mitkä asiat on jätetty sovittavaksi paikallisesti ja työlainsäädännössä on listattu, mistä ylipäätään voidaan poiketa työehtosopimuksilla. Työlainsäädännön lähtökohtana on, että työntekijä on työsuhteessa heikompi osapuoli, jota tulee suojata ja siksi vähimmäisehdoista ei voi sopia täysin vapaasti niitä heikentäen.

Usein Suomen työmarkkinoita kutsutaan jäykiksi ja ammattiyhdistysliikettä vielä sitäkin kankeammaksi. Totuus kuitenkin on, että kunhan asioista neuvotellaan ja sovitaan osapuolten kesken, ammattiliitot ovat valmiita kehittämään työelämää yhdessä työnantajien kanssa. Hyvä esimerkki tästä on, että jo 2016 työmarkkinaosapuolet pääsivät sopuun paikallisen sopimisen kehittämisestä. Tuolloin Suomen Yrittäjät kuitenkin torppasivat paikallisen sopimisen laajentamisen riittämättömänä.

Herää kysymys, haluaako Suomen Yrittäjät oikeasti sopia asioista vai jäädä yksin räksyttämään. Tosiasia on, että SY on se, joka on ollut esteenä paikallisen sopimisen uudistamiselle. Jos Suomen Yrittäjien tavoitteena on, että työehdoista voidaan sopia täysin vapaasti työpaikoilla laista ja sopimuksista poiketen, siihen eivät työntekijät tietenkään suostu.

Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran Helsingin Sanomissa 20.5.2023.