Järjestäytyminen on työntekijän turva

Blogi 09.07.2021 10:16 Rantila Tuula
Tuula Rantila

Aika ja sopimiskulttuuri muuttuu, mutta yhä edelleen ay-liikkeellä on työtä. Työolojen ja työsuojelun parantaminen on edelleen ajankohtaista.  

Ammattiliitot ovat tuoneet järjestäytyneille jäsenilleen turvaa myös korona-aikana. Ei ole helppoa mennä yksinään neuvottelemaan palkasta tai tulkita lakia, jos sinua kohdellaan eri tavalla kuin samaa työtä tekevää työkaveriasi. Onneksi asiat hoituvat yhteisen luottamusmiehen kautta, jolla on takanaan liiton tuki. Jos työnantajan kanssa tulee erimielisyyksiä, vain liittymällä oman alan liittoon, voi varmistaa avun. 

88-vuotias äitini näkee pekkasista luopumisajatuksen petoksena pienipalkkaisia kohtaan.

Vaikeita aikoja on ollut ennenkin. 90-luvulla yritettiin ja osittain myös onnistuttiinkin laittamaan koko Suomea koetellut lama työntekijöiden syyksi. Työntekijät tulevat niin kalliiksi, sanottiin. Hehän pääsevät niin helpolla ja ovat jatkuvasti vielä pekkasillakin.  

Kun puhutaan pekkasista ja niiden pois ottamisesta oma 88-vuotias äitini hermostuu totaalisesti. Hän näkee pekkasista luopumisajatuksen petoksena pienipalkkaisia kohtaan. Hän puuskahtaa kiukkuisesti, että nehän saatiin korvaukseksi silloin palkankorotuksista, joita esimerkiksi teollisuudessa pienellä palkalla työskentelevät naiset eivät saaneet.  

Äitini ei myöskään pitänyt siitä, että 90-luvun laman syyksi väitettiin kahdeksan tunnin työpäivää, johon sisältyi 20 minuutin ruokatunti. Tai urakkapalkkaa, joka kellokallen avustuksella oli ainakin ikääntyvälle tekijälle silloin saavuttamaton suuruus. 

Siihen aikaan kuitenkin työsuhde oli yleensä vakituinen. Vaikka palkka olikin pieni, tulot olivat varmat ja elämää pystyi suunnittelemaan pidemmälle. Nykyisin varsinkin naisilla palkat ovat yhä pienet, mutta työsuhteet useasti määräaikaisia tai vuokra- ja keikkatyötä. 

Meidän on tärkeää antaa uusien henkilöiden tuoda mukanaan uudet toimintatavat ja ideat.

Nyt on aika herätellä tämän päivän duunareita. Lähteä toimistolta ulos ja ihmisten pariin. Kysyä, oletko sinä tyytyväinen työoloihisi? Mitä olet valmis tekemään itsesi ja ehkä muidenkin hyväksi? Kannustaa mukaan ay-toimintaan. Kaikki eivät ehkä vastaa, jotkut kävelevät pois. Mutta aivan varmasti tämän päivän duunareilta saa uusia ajatuksia ja ehkä joku innostuu myös mukaan ay-toimijaksi. 

Olemme tottuneet siihen, että vanhemmat ay-liikkeen konkarit opastavat uudet tulijat ay-asioihin. Usein se tapahtuu samoin kuin aina on toimittu – näin meillä on ollut tapana tehdä! Mutta meidän on tärkeää antaa uusien henkilöiden tuoda mukanaan uudet toimintatavat ja ideat. Kuunnella, testata ja joskus myös epäonnistuakin. Jos ei yritä ja tee, ei muutostakaan synny.