Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Lausunnot Luonnos hallituksen esityksest…

Lausunnot

Luonnos hallituksen esityksestä laiksi naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain 7 ja 11 §:n muuttamisesta

Sosiaali- ja terveysministeriö
PL 33
00023 Valtioneuvosto

Lausuntopyyntönne 27.11.2008

Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry, Toimihenkilökeskusjärjestö STTK ry ja Akava ry toteavat seuraavaa:

Palkansaajakeskusjärjestöt kannattavat muutosesitystä. Järjestöt kiinnittävät kuitenkin huomiota luonnoksen perusteluihin, joissa todetaan nykyisen hyvitysten tasojen kohtuullisuus ja ettei hyvityksen enimmäismäärän poistaminen johtaisi erityisiin muutoksiin vallitsevasta käytännöstä (s. 7 ja 8). Palkansaajakeskusjärjestöt eivät pidä hyvänä sitä lähtökohtaa, että uudistuksella pyritään saattamaan säädösteksti EY-oikeuden vaatimusten mukaiseksi ja samalla kuitenkin perusteluissa todetaan, ettei muutoksella olisi tarkoitus muuttaa vakiintunutta oikeuskäytäntöä. Tällainen perustelu ja Suomen nykyisen oikeuskäytännön jatkuminen eivät palkansaajakeskusjärjestöjen näkemyksen mukaan täyttäisi EY-oikeuden vaatimusta todellisesta ja tehokkaasta oikeussuojasta. Tähän komissiokin on viitannut todetessaan, että Suomi on pannut virheellisesti täytäntöön tasa-arvodirektiivin. Tältä osin luonnosta hallituksen esitykseksi tulee muotoilla uudelleen siten, että se täyttää myös komission asettamat vaatimukset.

Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry
Toimihenkilökeskusjärjestö STTK ry
Akava ry