Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle työttömyysturvalain väliaikaisesta muuttamisesta

SAK:n lausunto sosiaali- ja terveysministeriölle

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia väliaikaisesti. Esityksen mukaan työttömyysetuutta maksettaisiin myös omavastuuajalta ja yritystulojen sovittelu voitaisiin tehdä yrittäjän itsensä ilmoittamien tietojen perusteella.

Ehdotetuilla muutoksilla todetaan vastattavan työntekijöiden toimeentulon turvan vahvistamisen tarpeeseen, joka seuraa koronavirusepidemian torjumiseksi toteutetuista rajoitustoimenpiteistä. Muutosten voimassaoloajaksi ehdotetaan 1.1.-28.2.2022.

Omavastuupäivien poisto toteutettiin koronapandemian alkuvaiheessa työmarkkinajärjestöjen ehdotuksesta, Väliaikaiset muutokset päätettiin hallituksen toimesta tältä osin jo vuoden 2020 lopussa. Koronan aiheuttama epävarmuus ja lomautukset ovat kuitenkin jatkuneet monilla toimialoilla koko pandemian ajan. Tämä on heikentänyt useiden työntekijöiden toimeentuloa pitkällä aikavälillä.

SAK kannattaa työttömyysturvan omavastuuajan poistoa. Voimassaolon osalta esitys on nyt sidottu hallituksen asettamiin rajoitustoimiin. Ehdotettu kahden kuukauden voimassaoloaika on SAK:n näkemyksen mukaan aivan liian lyhyt. Koronan vaikutusten ei voida arvioida päättyvän näin nopeasti. Työntekijät tarvitsevat pidempikestoista tukea toimeentuloonsa. Liian lyhytkestoisen muutokset kuormittavat työttömyysturvan toimeenpanijoita, lisäävät kaikkien toimijoiden paineita neuvonnassa sekä aiheuttavat työntekijöille epävarmuutta toimeentulonsa osalta. SAK esittää työttömyysturvan omavastuuajan poistoa kesäkuun 2022 loppuun saakka.

SAK on tuonut esiin myös muita työntekijöiden toimeentulon turvaavia työttömyysturvan muutostarpeita. Useilla toimialoilla työntekijöiden toimeentulon ongelmat ovat vaikeutuneet koronatilanteen pitkittyessä ja rajoitusten käytön jatkuessa. Hallituksen olisi syytä vielä valmistella uusia tukitoimia niille työntekijöille, joiden työn teko on rajoitusten takia estynyt.
Tässä yhteydessä tulisi toteuttaa myös valtion maksuosuus lomautusajan työttömyyspäivärahoista. Nyt hallituksen päättämät poikkeustoimet jäävät ansiosidonnaisen työttömyysturvan rahoituksen osalta työnantajien ja työntekijöiden kustannettavaksi.

Muutosten valmistelu on toteutettu virkamiestyönä sosiaali- ja terveysministeriössä. Hallituksen esityksessä todetaan, että mm. työmarkkinajärjestöille on varattu mahdollisuus kommentoida esitystä kirjallisesti valmistelun aikana. Tämä ei pidä paikkaansa. Esitykseen tulee kirjata ministeriön menettelytapa, jolla työmarkkinajärjestöiltä on pyydetty vain pikaiset kommentit valmiiseen hallituksen esitykseen.

Esityksessä on viitattu kiireellisiin toimenpiteisiin nopeasti edenneen epidemiatilanteen vuoksi. Tämänkertaisista koronapoikkeuksista on päätetty jo joulukuussa 2021. Samassa yhteydessä olisi tullut päättää myös työntekijöille suunnatuista tukitoimista ja aloittaa työttömyysturvaan liittyvä asianmukainen kolmikantainen valmistelutyö.

Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry