Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi laeiksi elinkeinotulon verottamisesta annetun lain ja verotusmenettelystä annetun lain 65 §: muuttamisesta
Valtiovarainministeriö
00023 Valtioneuvosto
Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi elinkeinotulon verottamisesta annettua lakia ja tuloverolakia siten, että yhteisöjen sekä avoimien ja kommandiittiyhtiöiden suorittamien korkomenojen vähennysoikeutta rajoitettaisiin elinkeinotoiminnan tulolähteessä.
SAK:n mielestä korkovähennysten rajoittamismalliin tehdyt lievennykset ovat perusteltuja. Sen sijaan SAK vastustaa mahdollisia lisälievennyksiä.
Nyt tehdyillä lievennyksillä muutosten toteuttaminen jonkin verran yksinkertaistuu. SAK pitää tärkeänä, että Suomen veropohjaa vahvistetaan esitetyillä muutoksilla mahdollisimman nopeasti. Muutoksia tulee soveltaa jo vuodelta 2013 toimitettavassa verotuksessa, eikä 2014 verotuksessa niin kuin esitysluonnoksessa ehdotetaan.
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry