Opettaja JHL-opistoon Helsinkiin
Haemme opettajaa toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen JHL-opistolle Helsinkiin.
JHL kouluttaa paikallisyhdistystensä aktiiveja ja jäseniä edunvalvonta- ja järjestötehtäviin. Vapaan sivistyksen JHL-opiston koulutustehtävänä on järjestää työelämään, aktiiviseen kansalaisuuteen ja työelämän kehittämiseen liittyvää koulutusta. Opisto toimii Helsingissä, Tampereella, Kuopiossa ja Oulussa.
JHL:n koulutus tapahtuu JHL-opiston kautta. JHL-opistolla on useampi opettaja, joilla jokaisella on oma vastuualueensa. Nyt täydennämme tiimiä erityisesti luottamusmies- ja -edustajakoulutuksesta vastaavalla opettajalla.
Tehtävä täytetään 1.1.2027 alkaen tai sopimuksen mukaan.
Edunvalvonnan opettajan tehtävä
Opettajan tehtävää varten haemme henkilöä, jolla on
- vahvaa yhteistoiminta- ja edunvalvonta-asioiden tuntemusta ja osaamista, joka on voinut kertyä esimerkiksi luottamusmies-/luottamusedustajatoiminnasta tai työskentelystä ammattiliitossa.
- aiempaa opetuskokemusta erityisesti aikuisopetuksen parista ja lyhytkurssitoiminnasta. Arvostamme erityisesti tehtävään soveltuvaa opettajakoulutusta ja tutkintoa.
- pedagogisia taitoja ja opetusmenetelmien hallintaa, kykyä suunnitella ja kehittää sekä toteuttaa nykyisiä ja uusia kurssikokonaisuuksia myös yhdessä liiton henkilöstön kanssa.
- vahvoja vuorovaikutustaitoja ja kykyä työskennellä yhteistyössä eri sidosryhmien kanssa. Tehtävässä tarvitaan ryhmädynamiikan ja työyhteisön kehittämistaitoja.
- valmiuksia hyödyntää digitaalisia oppimisympäristöjä ja koulutustyökaluja. Työhön kuuluu myös koulutukseen liittyvät hallinnolliset tehtävät, kuten opetussuunnitelmat, raportointi ja toimintakertomukset, sekä osaamisperusteisten kurssien tuntemus ja suunnittelu.
- hyvä ymmärrys ammattiliiton toiminnasta ja toimintaympäristöstä sekä vapaaehtoispohjaisesta järjestötoiminnasta.
- sujuva suomen kielen taito, eduksi katsotaan hyvä englannin ja muiden kielien taito.
Työ tapahtuu pääsääntöisesti Helsingissä, mutta opetusta annetaan ajoittain JHL-opiston virallisilla toimipisteillä Kuopiossa, Oulussa ja Tampereella, tarvittaessa myös muilla paikkakunnilla. Tehtävä edellyttää siis matkustamista.
Tarjoamme kilpailukykyiset työsuhteen ehdot, monipuoliset ja vaihtelevat tehtävät sekä näköalapaikan järjestö- ja työmarkkinatoimintaan koulutuksen merkeissä mukavassa työyhteisössä.
Palkka ja muut edut määräytyvät JHL:n henkilöstön työehtosopimuksen mukaan.
Lisätietoja antaa rehtori Ari-Pekka Lundén, puh. 050 518 4180, arkisin ma–to klo 16.00–17.00.
Hakemus ja cv tulee toimittaa viimeistään 31.8.2026 klo 12.00 osoitteeseen henkilostohallinto@jhl.fi. Sähköpostin aihekenttään maininta: opettaja.
JHL-opisto on Raseborg-säätiön ylläpitämä yksityinen kansanopisto. JHL-opisto toimii läheisessä yhteistyössä JHL ry:n kanssa ja sen kohderyhmää ovat kaikki JHL:n jäsenet.
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL:ssä on noin 160 000 jäsentä, jotka työskentelevät kuntien, kuntayhtymien, valtion, yksityisten hyvinvointipalvelujen, seurakuntien sekä näillä aloilla toimivien yhtiöiden ja liikelaitosten palveluksessa. JHL huolehtii jäsentensä eduista työelämän muuttuvissa haasteissa aktiivisella otteella. Aluetoimistojen vastuulla on alueen järjestö- ja edunvalvontatehtävät sekä jäsenpalvelu. Lisätietoja: www.jhl.fi.