Netta Kinnunen ja Sella Pessa ovat aloittaneet tänä syksynä viimeisen vuoden opinnoistaan. Kuva Emmi Kallio.
Amispäiväkirjojen Netta Kinnunen ja Sella Pessa ovat tyytyväisiä ammatinvalintaansa
Netta Kinnusen ja Sella Pessan löytää tulevaisuudessa kuorma-auton tai yhdistelmäajoneuvon nupista. Sitä ennen he osallistuvat Amispäiväkirjat -ohjelmaan, jossa seurataan ammatillisessa oppilaitoksessa opiskelevien arkea.
Ison autohallin perukoilla on luokkahuone täynnä suuria näyttöjä. Jokaisen näytön edessä on autonistuinta muistuttava tuoli vaihdekeppeineen. Amispäiväkirjojen kuvaaja Juuso Kenttälä ja ohjaaja-käsikirjoittaja Lari Seppälä ovat tulleet Tampereen Hervantaan Tredun kampukselle kuvaamaan oppituntia, jossa simulaattorin avulla harjoitellaan kuormausnosturin ja koukkulavalaitteen käyttöä.
Simulaattorin kanssa tehtävät harjoitukset sujuvat logistiikka-alan ammattiopintoja suorittavilta opiskelijoilta nopeasti ilman isompia ongelmia.
– Te olette ihan liian hyviä, mutta sehän on vaan positiivista, naurahtaa opettaja Jorma Eskola.
Hän muistuttaa harjoituksen ideana kuitenkin olevan, että opiskelija ymmärtää, mitä tekee. Tärkeintä ei ole, että saa harjoituksen tehtyä mahdollisimman nopeasti.

Outoa mutta mielenkiintoista
Kuvaamisen kohteet Netta Kinnunen ja Sella Pessa kertovat osallistuvansa Amispäiväkirjoihin ”koska koululta pyydettiin”. Ohjelman tekeminen on osoittautunut mielenkiintoseksi, mutta aluksi myös hieman stressaavaksi.
– Aluksi sitä joutui epämukavuusalueelle, mutta kaikkiaan kokemus on ollut mielenkiintoinen ja todella opettavainen, Pessa sanoo.
Pessa ja Kinnunen kuvaavat ohjelmaan itse kännykällä vapaa-aikaansa.
– Aluksi myös se tuntui oudolta, mutta nopeasti tottui, Pessa kertoo.
Kinnusen mukaan kaverit ovat olleet innoissaan siitä, että hän osallistuu ohjelmaan ja myös vanhemmille asia on ok.
Tavoitteena päästä oman alan töihin
Molemmat nuoret kertovat olevansa hyvin tyytyväisiä ammatinvalintaansa.
Netta Kinnunen sanoo, että hänen ei juuri tarvinnut pohtia omaa ammatinvalintaa.
– Kaikki serkkuni ajavat rekkaa, joten ammatinvalinta oli aika helppoa. Kiinnostaa se, että työ on liikkuvaa ja työympäristö vaihtuu koko ajan.
Sella Pessa opiskeli aluksi sosiaali- ja terveydenhuoltoalaa, mutta se ei häntä kiinnostanut.
– Veljeni opiskeli logistiikka-alaa ja päätin sitten itsekin kokeilla. Tämä on minun juttuni.
Netta Kinnuselle ala avautui kunnolla toisena opiskeluvuotena ja se alkoi tuntua omalta. Nyt syksyllä alkanut kolmas lukuvuosi on viimeinen ja sen jälkeen Pessan ja Kinnusen tavoitteena on päästä alan töihin.
Sella Pessa on jo 18-vuotias ja hän on ehtinyt suorittaa kuorma-autokortin. Niinpä hän pääsi jo työharjoittelun kautta viime kesänä ajamaan kuorma-autoa.
Pessa ja Kinnunen kehuvat niin opetusta, opettajia kuin muita opiskelijoita.
– Olen tykännyt todella paljon, täällä on tosi kivat opettajat ja oppilaat, Sella Pessa sanoo.
Vaaran paikat tärkeä havaita
Aamupäivän opetusrupeama lyhyellä kahvitauolla on lopuillaan. Opettaja Jorma Eskola kertoo, että harjoituksen tavoitteena on muun muassa opetella käyttämään kahta eri ohjainvipua samanaikaisesti. Kuormauksessa on myös vaaran paikkoja ja ne pitää oppia havaitsemaan.
– Hätä seis -nappi on tosi tärkeä, hän muistuttaa opiskelijoille.

Myöhemmin päivällä samat asiat harjoitellaan oikean auton, vaihtolavan ja kuorman kanssa koulun harjoituspihalla.
Ennen iltapäivän harjoitusta on kuitenkin ruokatauon aika. Sella Pessa ja Netta Kinnunen päättävät jättää kouluruoan väliin. Sen sijaan he kiiruhtavat läheiseen kauppaan ostamaan lounasruokaa.
Amispäiväkirjoissa seurataan yhteensä seitsemän nuoren ammatillisia opintoja ja vapaa-aikaa eri puolilla Suomea. Ohjelma alkaa Nelonen Median kanavilla sunnuntaina 14. syyskuuta kello 20. Jaksot esitetään Nelosella, Livillä, Jimillä, Herolla ja Ruudussa. Viimeinen esityspäivä lineaarisilla kanavilla on sunnuntai 25. tammikuuta 2026. Ohjelman on tuottanut tuotantoyhtiö Nouhau. SAK on osallistunut ohjelman rahoittamiseen.