Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Työelämän ammattilaiset: Vient…

Työ eri tehtailla on kasvattanut valtavasti, Marko Koivuranta kertoo. Tehtaissa on kaikenlaisia ihmisiä ja mielipiteitä. Kaikkien kanssa pitää tulla toimeen ja pitää pystyä toimimaan yhdessä.

Uutinen

Työelämän ammattilaiset: Vientiteollisuuden tukipilari

Työ paperinjalostuksessa on ihan muuta kuin usein kuvitellaan. Marko Koivuranta vastaa siitä, että asiakkaille menevät tuotteet pysyvät visusti ehjinä.

”Yleinen luulo paperialan töistä on se, että tehtaan valvomossa istutaan jalat pöydällä ja painellaan nappeja. Paperinjalostuspuolella, ja etenkin rullapakkaajana, työt tehdään enimmäkseen käsin.

Meillä Walkin Valkeakosken tehtaalla valmistetaan muovi- ja kuitupohjaisia pakkausmateriaaleja ja teknisiä laminaatteja. Suurin osa tuotteista, joita pakkaan, menee rakennusteollisuuden tarpeisiin.”

Paperirullia tehtaan lattialla.

”Tavallisena työpäivänä rullat etenevät kuljetinta pitkin pakkauskoneelle ja sen jälkeen rullan päälle tulee kääre, joka suojaa rullan, jotta se menee kunnossa asiakkaalle. Rullapaketti suljetaan laittamalla pyöreät muovilaput kuumiin paistolevyihin, jotka sulattavat muovin ja prässäävät ne kiinni rullan päätyihin. Rullat laputetaan etiketeillä, jonka jälkeen trukkikuski vie ne varastoon odottamaan kuljetusta asiakkaille.”

Toissa vuonna meillä avattiin uusi tuotantolinja. On uskoa tulevaisuuteen.

“Pakkauksessa työskennellään kolmen hengen tiimeissä. Meitä on kaksi rullapakkaajaa, ja yksi, joka ajaa trukkia. Kahdentoista tunnin työvuoron aikana vaihdan puolivälissä työkaverini kanssa paikkaa. Toinen on käärinnässä, toinen paistaa lappuja rulliin.

Välillä tulee yllätyksiä, esimerkiksi kuljetin lakkaa toimimasta. Isompi yllätys voi olla, että tehtaalta uhkaa loppua raaka-aine. Tiimissä mietitään yhdessä, miten saadaan ongelmat ratkottua niin, että prosessi jatkuu. Silloin kokee ammattiylpeyttä, kun kaikki on sujunut ongelmitta ja jouhevasti.”

Marko Koivuranta osoittaa kädellään tehtaan valvontalaitetta.

”Paperialalla on vaihtelevia työaikamuotoja. Työpisteemme tekee jatkuvaa työaikamuotoa viidellä vuorolla. Työkierrossa aamuvuoroja on kaksi, sitten on vapaapäivä, kaksi yövuoroa ja viisi päivää vapaata. Jos työkuorma on pienempi, työskentelemme toisinaan myös neljässä vuorossa. Silloin kahtena peräkkäisenä päivänä on aamu- ja yövuorot.

Kun tehtaalla on 48 tuntia, sen jälkeen on aika poikki, kun muuttaa taas kotiin.”

Tuotteemme ovat osa Suomen vientiteollisuutta ja saamme euroja maahan.

“Rullapakkaajan työn oppii tekemällä, mutta monilla on prosessihoitajan koulutus. Itse menin peruskoulun jälkeen paperinjalostuslinjalle Lotilan teollisuusoppilaitokseen, jonka tarkoitus oli tarjota työntekijöitä UPM-Kymmenen tehtaisiin. Valmistuin 2005 kolmivuotiselta linjalta kuitenkin työttömäksi, sillä silloin oli meneillään paperialan murros. Tehtaita suljettiin.

Menin välillä armeijaan, jonka jälkeen töitä ei oikein ollut, mutta sitten pääsin määräaikaiseksi UPM-Kymmenen Tervasaaren paperitehtaalle. Parin vuoden jälkeen määräaikaiset työntekijät jäivät ilman työtä. Myös seuraava tehdas, johon pääsin töihin, suljettiin. Ehdin olla siellä vain muutaman kuukauden.

Tehtaiden sulkeminen tuntui katastrofaaliselta. Mietin, haluanko olla alalla, jossa on mahdoton työllistyä. Kesällä 2009 sain kuitenkin Walkilta kesätöitä ja puoli vuotta sen jälkeen minut vakinaistettiin. Olen viihtynyt ja tilanne paperinjalostuksessa näyttää nyt hyvältä. Toissa vuonna tehtaalla avattiin uusi tuotantolinja. On uskoa tulevaisuuteen.”

Olen oppinut arvostamaan sitä, että työtä on.

“Silloin, kun kokonaiset tehtaat menivät kiinni, oppi arvostamaan sitä, että työtä on – ettei ole lomautettuna tai irtisanominen uhkaa koko ajan. Nyt osaa arvostaa myös tehtaan hyvää työtilannetta.

Työn isompi merkitys on se, että tuotteemme ovat osa Suomen vientiteollisuutta ja saamme euroja maahan. On hienoa, että meillä valmistetaan myös tuotteita, joilla pyritään parantamaan energiaratkaisuja. Se on tänä päivänä juttu, jossa pitää olla mukana, halusi tai ei.

Työ eri tehtailla on kasvattanut valtavasti. Yleensä sanotaan, että ihmisten kirjon huomaa viimeistään armeijassa, mutta minä opin sen jo ennen armeijaa, kun menin töihin tehtaaseen, jossa on moninainen yhteisö. Tehtaissa on kaikenlaisia ihmisiä ja mielipiteitä. Kaikkien kanssa pitää tulla toimeen ja pitää pystyä toimimaan yhdessä.”

Marko Koivuranta (38 v.)

  • Rullapakkaaja. Työskennellyt vuodesta 2009 Walki Oy:n Valkeakosken tehtaalla, joka valmistaa pakkausmateriaaleja ja rakennusteollisuuden tuotteita.
  • Paperiliiton jäsen.

”Paperialalla järjestäytyminen on perinteisesti ollut vahvaa. Jo ensimmäisessä työharjoittelussa meidät kävelytettiin pääluottamushenkilön koppiin kirjoittamaan jäsenhakemusta. Olen ammattiosastomme puheenjohtaja, tehtaan varapääluottamushenkilö ja osaston luottamushenkilö.”

Katso video Marko Koivurannan työpäivästä

Tämä sisältö vaatii markkinointievästeet

Vaihda evästeasetuksia

Tämä juttu on osa SAK:n Työelämän ammattilaiset -sarjaa. Esittelemme noin kerran kuukaudessa SAK:n ammattiliittojen jäseniä ja heidän työtään.

Työelämän pelisäännöt -logo, jossa kirjaimet TYPE monivärisellä taustalla.
Piirroskuvassa kaksi hahmoa, joilla on esiliinat päällään, heittävät yläfemman.