Suomi otti tärkeän askeleen väkivallan ja häirinnän poistamiseen työelämästä

Kansainvälisen työjärjestö ILO:n sopimus 190 antaa vahvan pohjan turvallisemman työelämän rakentamiselle, mutta sen tehokas toteutuminen vaatii resursseja, seurantaa ja yhteiskunnallista keskustelua.

Työntekijöiden suoja väkivaltaa ja häirintää vastaan ei ole nykyisellään lähimainkaan riittävällä tasolla. Esimerkiksi työtapaturmat, jotka liittyvät väkivaltaan työpaikalla, ovat lisääntyneet merkittävästi. Vuonna 2023 väkivallan, järkyttävän tilanteen tai poikkeavan läsnäolon työpaikkatapaturmia tilastoitiin 6 274. Vuonna 2024 määrä oli jo lähes 7 700.

Siksi onkin hienoa, että Suomi ratifioi Kansainvälisen työjärjestön ILO:n yleissopimuksen 190 ja se astui voimaan kesäkuussa 7.6.2025.

– Kyseessä on ensimmäinen kansainvälinen ja oikeudellisesti sitova sopimus, joka koskee nimenomaan väkivallan ja häirinnän poistamista työelämässä. Sopimuksen vahvistaneet valtiot ovat sitoutuneet turvaamaan työntekijöille sopimuksen mukaiset oikeudet. Toteutumista valvotaan raportoimalla siitä säännöllisesti ILO:lle, kertoo SAK:n työympäristöasiantuntija Anne Mironen.

Kun Suomi vei yleissopimuksen osaksi omaa lainsäädäntöään, se sitoutui kunnioittamaan, edistämään ja toteuttamaan kaikkien ihmisten oikeutta työelämään ilman väkivaltaa ja häirintää. Suomen on myös varmistettava, että kaikilla työntekijöillä on oikeus tulla kohdelluksi työelämässä tasa-arvoisesti ja yhdenvertaisesti.

– On tärkeää huomata, ettei sopimus sinänsä koske suoraan työpaikkoja. Konkreettiset työturvallisuustoimet määritellään, kuten tähänkin asti, työsuojelulainsäädännöllä ja toteutumista valvoo työsuojeluviranomainen.

Sopimus velvoittaa valtiota monenlaisiin toimiin väkivallan ja häirinnän kitkemiseksi työelämästä. Se esimerkiksi patistaa asennekasvatukseen.

– Asian esillä pitäminen voi vaikuttaa ihmisten asenteisiin ja käyttäytymiseen. Se myös luo ymmärrystä väkivallan ja häirinnän kielteisiin vaikutuksiin sekä yksittäisille työntekijöille että työyhteisöille.

Sopimus myös pakottaa tarkistamaan, että lainsäädäntö on sillä tasolla, että sitä noudattamalla työntekijöillä on turvalliset ja terveelliset työolot. Henkisellä ja fyysisellä turvallisuudella on suuri merkitys työhyvinvointiin, työssä jaksamiseen ja työssä pysymiseen ja sitä kautta työurien kokonaiskestoon ja työllisyyteen.

Väkivalta ja häirintä eivät näytä hiipumisen merkkejä

Sopimuksen mukaan väkivalta ja häirintä työelämässä tarkoittavat sellaisia yksittäisiä tai toistuvina tuomittavia käyttäytymismuotoja ja käytäntöjä tai niiden uhkia. Sillä pyritään aiheuttamaan tai aiheutetaan ruumiillista, henkistä, seksuaalista tai taloudellista haittaa. Määritelmä sisältää myös sukupuoleen perustuvan väkivallan ja häirinnän.

Väkivallasta johtuneet työtapaturmat ovat lisääntyneet. Väkivaltaa on eniten siellä, missä työntekijä on suorassa vuorovaikutuksessa ihmisen, yleensä asiakkaan tai potilaan kanssa. Naisvaltaisilla aloilla, kuten terveydenhuollossa, kauppa- ja ravintola-alallaja koulutuksessa väkivalta ja häirintä ovat yleisempiä. Lisäksi yksintyöskentely lisää riskiä.

Esimerkiksi hoitohenkilökunta on kertonut kasvavasta väkivallan uhasta, joka tulee sekä potilailta että heidän läheisiltään. Erityisesti tämä näkyy päivystyksessä ja pitkäaikaishoidossa. Väkivallan uhka on aiheuttanut vakavia stressioireita ja työhön liittyviä mielenterveysongelmia monille työntekijöille. Sosiaali- ja terveysalan työntekijöiden kohtaamalla väkivallalla on laaja-alaisia vaikutuksia yksilöön, koko työyhteisöön ja yhteiskuntaan.

Opettajat kohtaavat häirintää ja uhkailua, johon syyllistyvät sekä oppilaat että heidän vanhempansa. Turvallisuusalalla poliisit ja vartijat joutuvat jatkuvasti kohtaamaan fyysistä uhkaa ja väkivaltaa työtehtävissään.

Työsuojeluviranomainen kertoi vastikään, että työntekijöiden yhteydenotot häirinnästä ja työssä kuormittumisesta ovat kasvaneet merkittävästi. Huolestuttavaa on, että viime vuonna tarkastuksilla kävi ilmi, että moni työnantaja ei puuttunut häirintään tai työssä kuormittumiseen riittävästi, vaikka oli saanut niistä tiedon. On arvioitu, että työntekijöiden kokemat erilaiset uhkatilanteet ja häirintä ovat Suomessa aliraportoituja. Niitä voidaankin pitää näkymättöminä, mutta merkittävänä työntekijöiden terveyttä ja hyvinvointia uhkaavina tekijöinä. 

– Työpaikoilla on tässä parannettavaa, mutta myös yleisen ilmapiirin täytyy muuttua siten, että tilanteita ei hävetä eikä piilotella, Mironen huomauttaa.

Näin Suomi voi täyttää ILO:n 190-sopimuksen tavoitteet 

Työväkivallan ja häirinnän kitkeminen on askel kohti parempaa ja tasa-arvoisempaa työelämää, jossa jokainen voi kokea arvostusta ja turvallisuutta työssään.  

• Ennaltaehkäisy. Koulutuksen tarjoaminen työntekijöille ja työnantajille väkivallan tunnistamiseksi ja sen ehkäisemiseksi työympäristössä. Asian käsittely jo perus- ja ammatilliseen koulutukseen. Jo varhaiskasvatukseen kuuluu sisältyä kasvatusta siitä, ettei kenenkään tarvitse hyväksyä väkivaltaa ja häirintää.  

• Resurssien lisääminen. Panostaminen riittävään henkilöstömäärään ja turvallisuusvälineistöön erityisesti sosiaali- ja terveysaloilla. 

• Lainsäädännön kehittäminen. Jokainen työntekijä pitää voida työskennellä häirinnältä ja väkivallalta vapaassa ympäristössä. 

• Raportointimenettelyjen parantaminen. Helppokäyttöiset kanavat väkivallan ja häirinnän raportointiin sekä tehokas puuttuminen ongelmatilanteisiin. 

• Psykologisen ja fyysisen tuen tarjoaminen väkivaltaa ja häirintää kokeneille työntekijöille. 

• Viranomaisille riittävät valvontaresurssit valvontaan.  

• Yrityslähestymiskielto. Sitä ollaan hallitusohjelman mukaisesti paraikaa käsittelemässä kolmikantaisessa työryhmässä. Hankkeessa valmistellaan viranomaiselle mahdollisuus määrätä yrityslähestymiskielto. Siitä tulee erityisesti kaupan alan työnantajille uusi työkalu työntekijöiden suojelemiseksi osana laajempaa keinovalikoimaa. Tarkoituksena on mahdollistaa yrityksille lähestymiskiellon hakeminen toistuvaa uhkaa tai häiriötä aiheuttavaa henkilöä kohtaan. 

• Väkivallan ja häirinnän juurisyihin vaikuttaminen. Tämä on laaja yhteiskunnallinen haaste, joka vaatii monien yhteiskunnallisten tahojen osallistuista ja sitoutumista.