Yleissitovuus – kiistakapula ja työntekijöiden turva

1. Yleissitovuus on ammattiyhdistysliikkeen keksimä järjestelmä

– Ei suinkaan. Järjestelmästä päätettiin vuonna 1970 voimaan tulleessa työsopimuslaissa. Se, onko työehtosopimus yleissitova, päätetään sosiaali- ja terveysministeriön lautakunnassa. Yleissitovuuden kriteereitä ovat muun muassa alan järjestäytymisaste ja työehtosopimustoiminnan vakiintuneisuus.

2. Työehtosopimusten yleissitovuus on vanhanaikainen järjestelmä

– Sopimuksissa tai laissa määriteltyjä minimipalkkoja kohti pyritään maailmanlaajuisesti. Yleissitovuus ei ole missään nimessä vanhanaikainen järjestelmä, sillä se turvaa työntekijöiden toimeentuloa laajasti, ottaen samalla huomioon toimialojen väliset erot. Myös niiden yritysten, jotka eivät ole työnantajaliiton jäseniä, on noudatettava yleissitovan työehtosopimuksen määräyksiä.

3. Minimipalkoista ei ole järkevää sopia työehtosopimuksissa

– Päinvastoin. Minimipalkoista on parempi sopia kuin säätää lailla. Suomen kaltaiselle pienelle avotaloudelle paras tapaa järjestää minimipalkat on sopia niistä työehtosopimuksilla. Työehtosopimuksissa on mahdollisuus alakohtaisiin joustoihin, joissa voidaan huomioida tuottavuus ja elinkeinorakenne.

4. Yleissitovuuden purkaminen johtaisi palkkojen laskemiseen

– Pitää hyvin todennäköisesti paikkansa. Yleissitovuuden vastustajat ovat perustelleet useimmiten kantaansa sillä, että palkkoja tulisi voida laskea ja myöskin hyväksyä se, ettei palkalla välttämättä tule toimeen. Ammattiyhdistysliikkeen mielestä työstä pitää saada palkka, joka turvaa säällisen toimeentulon.

5. Yleissitovuus hyödyttää myös yrityksiä

– Kyllä. Pidemmällä aikajänteellä yleissitovuus pitää yllä ihmisten ostovoimaa ja yksityistä kulutusta, mikä hyödyttää etenkin pieniä palvelualan yrityksiä.

Pirjo Pajunen