Susanna Hänninen siirtyi tehtävään Helsingin kaupungin palveluksesta, jossa hän työskenteli HR-juridiikan ja työoikeudellisten asioiden parissa. Hän on aiemmin työskennellyt myös personal trainerina.
Hänninen kertoo, että hän haluaa erikoistua työoikeuteen ja kiinnostui siksi SAK:ssa avoinna olleesta työsuhdeneuvonnan asiantuntijan tehtävästä. Kyseessä on vuoden sijaisuus.
Työoikeuden kysymykset ovat konkreettisia ja inhimillisiä sen lisäksi, että oikeudenala on erittäin monipuolinen. Lopputyöni kirjoitin työtaisteluoikeuden rajoittamisesta oikeudenkäymiskaaren yleisellä turvaamistoimella, jossa työoikeus yhdistyy vahvasti muun muassa prosessioikeuteen.
SAK:n työsuhdeneuvontaan ottavat yhteyttä erityisesti ulkomaalaistaustaiset ja nuoret työntekijät, jos heillä on työsuhteeseen liittyviä ongelmia. Olen iloinen, että pääsen auttamaan juuri tätä kohderyhmää. Tavoitteenani on tehdä palvelua tunnetuksi ja helposti lähestyttäväksi.
Kyllä, liikunta on hyvää vastapainoa oikeudelliselle ajattelulle!
Aikataulun salliessa testaan mielelläni erilaisia ravintoloita ja erityisesti viikonloppuisin liikun luonnossa energisen australianterrierin kanssa.
Lisää tietoa SAK:n työsuhdeneuvonnasta löydät Työelämän pelisäännöt -palvelusta. Maksuton palvelu on avoin kaikille, eikä kysyjän tarvitse kuulua ammattiliittoon.