SAK on Helsinki Pride -tapahtuman virallinen kumppani

SAK on osallistunut Helsinki Pride -viikolle vuodesta 2009 lähtien. Tänä vuonna SAK on Pride-viikon Silver-tason kumppani, kuten se oli myös viime vuonna. Suomen suurinta ihmisoikeus- ja kulttuuritapahtumaa vietetään Helsingissä 28.6.-4.7.
23.06.2021 12:58
SAK
Kuva: Helsinki Pride -yhteisö

Puheenjohtaja Jarkko Elorannan mukaan SAK haluaa kumppanuudellaan tarjota Helsinki Pride -tapahtumalle taloudellista tukea ja lisätä näkyvyyttä.

– Me haluamme pitää esillä työelämän tasa-arvokysymyksiä ja oikeuksia kaikille työelämässä. Lisäksi monet SAK:laiset liitot ovat pitkään olleet Helsinki Pridessa mukana, joten myös keskusjärjestön on järkevää olla mukana ja tukea liittojen työtä.

- Juttu jatkuu videon jälkeen -

Webinaari työelämän syrjinnän ehkäisemisestä

Palkansaajien keskusjärjestöt SAK, Akava ja STTK järjestävät Helsinki Pride -viikolla keskustelutilaisuuden, jossa etsitään keinoja työelämässä tapahtuvan syrjinnän ehkäisemiseen. Eroon syrjinnästä työpaikalla -webinaari välitetään suorana Facebookin live-lähetyksenä tiistaina 29.6.2021 kello 10–11.

Keskusteluun osallistuvat

  • Yhdenvertaisuusvaltuutetun toimiston ylitarkastaja Jussi Aaltonen
  • Helsingin kaupungin asiantuntija (henkilöstön monimuotoisuus, yhdenvertaisuus ja tasa-arvo) Susanna Puustinen
  • Setan nuorisotyön vaikuttamisen asiantuntija Heta Hölttä.

Juontajana toimii SAK:n työehtoasiantuntija Karoliina Huovila. Webinaari on maksuton ja kaikille avoin – tervetuloa seuraamaan mielenkiintoista keskustelua!

Kulkue järjestetään virtuaalisesti

Helsinki Pride -viikon kulkue marssii tänä vuonna koko Suomessa kaikissa sateenkaaren väreissä. Jokainen voi liittyä mukaan virtuaalikulkueeseen, näyttää tukensa ihmisoikeuksille ja juhlistaa yhdenvertaisuutta haluamallaan paikkakunnalla. Kulkue avautuu maanantaina 28.6. ja siihen voi ottaa osaa mistä päin maailmaa tahansa sunnuntaihin 4.7. asti.

Kulkueeseen ja muuhun Helsinki Pride -viikon tapahtumiin voi tutustua osoitteessa week.pride.fi.

Viikon aikana juhlitaan ihmisoikeuksien toteutumisen merkkipaaluja

Helsinki Pride -viikon teemana on Pride in Progress. Teeman kautta juhlistetaan ja kunnioitetaan niitä merkkipaaluja, jotka ovat edistäneet seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen ihmisoikeuksia.

Vuosi 2021 on erityinen juhlavuosi, koska silloin on tullut kuluneeksi

  • 50 vuotta homoseksuaalisten tekojen kriminalisoinnin poistamisesta
  • 40 vuotta homoseksuaalisuuden poistumisesta mielenterveysluokituksesta
  • 30 vuotta Helsinki Pride -yhteisön perustamisesta.

SAK toivottaa kaikille ikimuistoista Helsinki Pride 2021 -viikkoa!

Tänäkin vuonna SAK:lla on ilo olla Helsinki Priden virallinen kumppani. Olemme ylpeitä, että voimme edistää yhdenvertaisuutta Suomen suurimmassa ihmisoikeustapahtumassa.

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Kieli

Näin tietojasi käytetään

Lähettämällä lomakkeen hyväksyt tietojesi käytön kuvauksen mukaisesti.