Nepalissa opetellaan ay-toimintaa Leninin ja Maon katseiden alla
Olemme nepalilaisen Bhatbhateni-supermarketin työntekijöiden kerhotilassa. Sosialismin oppi-isien ja sen käytännön toteuttajien kuvien alla istuu saman verran nepalilaisen ay-liikkeen johtajia. Lisäksi sisään virtaa jatkuvasti liitojen jäseniä.
Kansalaisyhteiskuntana Nepal on vielä takamatkalla, mutta matkalla kuitenkin. Yksi myyjistä Komal Maya Lama – nuori nainen – aukaisee rohkeasti suunsa ja kertoo työstään. Hän opiskelee, joten hän on saanut luvan aloittaa työpäivänsä vasta kello kymmenen, mutta lyhennettynäkin päivä on 11 tuntia.
Kerhotila on saavutus, sillä aluksi työnantaja vastusti kaikenlaista ay-toimintaa. Nyt supermarkettiketjun 4000 työntekijästä jo 1200 on ammattiliiton jäseniä. Yhtenä konkreettisena neuvottelutuloksena on tämä kerhotila. Meille suomalaisille hieman vanhanaikaiselta tuntuva banderolli on heille ylpeyden aihe.
Banderolli kertoo paljon nepalilaisesta ay-liikkeestä. Ammattiliitot ovat tiiviissä yhteydessä puolueisiin ja juuret tiukasti sosialismissa. Maolais-kommunistisen puolueen, marxilais-leninistisen puolueen ja sosiaalidemokraattisen kongressipuolueen ammattiliitot ovat yleisimmät, mutta periaatteessa samalla työpaikalla voi olla vaikka kymmenen eri liiton edustajat.
Tiukka sidos kuulostaa meille erikoiselta, mutta syy löytyy Nepalin lähihistoriasta. Ihmiset ovat opetelleet vaikuttamista ja oikeuksiensa ajamista juuri puolueiden kautta ja ammattiyhdistysliike on kasvanut luonnollisesti siihen kylkeen. Nepalista tuli tasavalta vasta vuonna 2008. Sitä aikaisemmin puoluetoiminta ja järjestäytyminen olivat useaan otteeseen kielletty.
Tavoitteena tulla kutsutuksi työntekijäksi
79-vuotias Kamala Karki kertoo, kuinka ammattiliitto maksoi hänen rintasyöpähoitonsa. Tämä on yksi esimerkki siitä, miten ay-liike toimii Nepalissa. Kun ammattiliittojen johtajilta kysyy, tavoitteena on usein hyväksyttyjen lakien saaminen voimaan ja käytäntöön. Esimerkiksi jo voimaan tulleen sosiaaliturvajärjestelmän uudistuksen tarkoitus on parantaa työtekijöiden asemaa sairastuessa tai työkyvyttömyydessä, mutta käytäntöönpano on ollut hidasta.
Hallinnollisia tasoja on paljon. Jäseniltä kysyttäessä liittoa kiitellään arkea parantavista asioista, kuten rahallisesta tuesta sairastuessa, työnantajan maksamista työvaatteista tai opettajien tapauksessa kerran maksetusta puolenkuukauden palkasta koronan aikana.
Kamala Karki on yksi terveydenhuollon vapaaehtoistyöntekijöistä. Heidän tavoitteensa on vielä perustavanlaatuisempi: he tekevät töitä terveysasemilla ja ihmisten kodeissa, mutta eivät saa kuin nimellisiä kulukorvauksia.
Ensimmäisenä tavoitteena alan liitoilla on ollut saada vapaaehtoiset itse ymmärtämään olevansa ammattilaisia ja ansaitsevansa tästä myös korvauksen. Tällä hetkellä työnantaja eli valtio kustantaa heille työvaatteet ja sinivalkoinen uniformu tuntuu olevan suuri ylpeyden aihe. Nyt kun Karki ja hänen kollegansa kulkevat kadulla, ihmiset tietävät, että tuossa menee ammattilainen työssään.
Ei valmiita ratkaisuja, vaan työkaluja
Myyjillä ja terveydenhuollonvapaaehtoisilla on sama haaste kuin muillakin: järjestäytymisaste on matala ja liiton voima sen takia heikko. Suomen Ammattiliittojen Solidarisuuskeskus SASK:n toiminta Nepalissa ei ole tuoda valmiita ratkaisuja, vaan auttaa rakentamaan pitkäaikaista ja vaikuttavaa toimintaa. Silloin aloitetaan perusasioista.
SASK:n Etelä-Aasian koordinaattori Manoranjan Pegu kertoo, että yleensä hänen ensimmäisenä tehtävänään on tuoda eri ammattiliittojen jäsenet samalla työpaikalla yhteiseen pöytään. Nepalissa ei tunneta alakohtaisia työehtosopimuksia, vaan ammattiliitto ja sen jäsenet toimivat yhdessä työpaikassa. Jos liittoja on useita yhdellä työpaikalla, vaikutus jää hajanaiseksi eikä painetta sopia synny.
Toinen tavoite on toiminnan laajentaminen. Kun kansalaistoiminta ei ole tuttua, moni suhtautuu ay-liikkeeseen epäillen tai ei tunnista sitä ollenkaan. Toisaalta myöskään jäsenet tai edes aktiivit eivät tiedä, miten jäsenhankintaa voisi tehdä, joten SASK:n kumppanit järjestävät koulutusta jäsenhankinnasta ja aktiivina toimimisesta.
Kolmantena on liiton kyky toimia. Koska muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta Nepalissa ei ole työnantajaperintää, jäsenmaksuja kerätään, kun tavataan. Liiton on vaikea suunnitella ja järjestää toimintaansa ilman resursseja. Kun tähän vielä lisätään, että vain 65 prosenttia väestöstä on lukutaitoisia, maaseudulla tie- ja tietoliikenneyhteydet vaihtelevat ja useat kulttuuriset tekijät vaikuttavat ihmisten väliseen yhteistyöhön, on vielä paljon tekemistä.
Nepalilla on asiat kuitenkin verrattain hyvin. Maassa ei ole levottomuuksia ja tavoite demokratiasta näyttää olevan aito, vaikka esimerkiksi ihmisryhmien ja sukupuolten välinen tasa-arvo ei toteudu tällä hetkellä. Ay-liikkeen on hyvä kasvaa vakauteen pyrkivässä yhteiskunnassa ja suomalainen solidaarisuus sopii hyvin sellaisiin hankkeisiin, joissa tuetaan naisten toimijuutta ja työpaikkojen neuvottelukulttuuria.
Marjo Pihlajaniemi
