Liitossa töissä: Teollisuusliiton Anu-Hanna Anttila haluaa paikallisen sopimisen kulttuurin kuntoon

Tuleeko sinullekin paikallisesta sopimisesta mieleen jotain ikävää? Tällaisia mielikuvia Teollisuusliiton tutkimuspäällikkö Anu-Hanna Anttila haluaa tuulettaa.
08.10.2018 10:15
SAK
Anu-Hanna Anttila kannustaa työpaikkoja luomaan paikalliselle sopimiselle selkeät käytännöt. Kuva Patrik Lindström.

Paikallinen sopiminen on paljon muutakin kuin lomautuksia ja irtisanomisia. Haluaisin nostaa esiin työpaikoilla tapahtuvan reilun, luottamuksellisen neuvottelemisen hyviä puolia, Anu-Hanna Anttila sanoo. 

Anttila on laskenut, että esimerkiksi teknologiateollisuuden työehtosopimus mahdollistaa paikallisen sopimisen yli 80 asiassa. Päälle tulee vielä muu paikallinen sopiminen.

– Yleisimmin paikallisesti sovitaan palkka-asioista ja työajoista. Teollisuusliiton tutkimusyksikössä tuotamme luottamusmiehille erilaisia aineistoja tueksi neuvotteluihin. Ne liittyvät esimerkiksi palkkarakenteisiin, työpaikkayrityksen maksukykyyn ja kustannusvaikutusten laskentaan.
Anttila muistuttaa, että työnantaja ei voi paikallisen sopimisen varjolla alittaa työehtosopimuksen minimipalkkoja. Enemmän voi toki aina maksaa.

Luottamus kaiken keskiössä

Teollisuusliitto osallistuu Teknologiateollisuuden kanssa Pellervon Taloustutkimuksen ja Työterveyslaitoksen hankkeeseen, jossa tutkitaan paikallista sopimista. Tarkoitus on nostaa esiin sekä hyviä kokemuksia että esteitä.

Anttila kannustaa työpaikkoja luomaan paikalliselle sopimiselle selkeät käytännöt.

– Luottamukselliset välit, säännöllisyys, tiedon vaihtaminen ja asiallisuus, hän tiivistää hyvän neuvottelukulttuurin reseptin. Tärkeää on myös kirjata sovitut asiat paperille, jotta käytäntöjen toteuttaminen ei katkeaisi esimerkiksi henkilövaihdoksiin.

Anttila uskoo, että nykymuotoisen paikallisen sopimisen pelisääntöjen kirkastaminen hyödyttää sekä työntekijöitä että työnantajaa. 

– Kun puhalletaan yhteen hiileen, se näkyy työntekijöiden motivaatiossa ja lopulta myös yrityksen menestyksessä.

Hän korostaa, ettei yritä ehdottaa paikallisen sopimisen laajentamista. Hän vain soisi, että jo olemassa olevia mahdollisuuksia hyödynnettäisiin järkevästi.

– Käytännössä paikallinen sopiminen voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, mitä lehtiä taukotupaan tilataan. Yhteistoimintalaki mahdollistaa sekin monenlaisista asioista sopimisen.

Minna Hotokka/Freelancer
 

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Kieli

Näin tietojasi käytetään

Lähettämällä lomakkeen hyväksyt tietojesi käytön kuvauksen mukaisesti.