Kolmannekselta pitkäaikaistyöttömiä puuttuu ammatillinen tutkinto – Lyhyillä koulutuspätkillä opintojen alkuun

Mitä tehdä, jos olet yli 50-vuotias pitkäaikaistyötön, koulunpenkillä istumisesta on jo aikaa ja opiskelutaitosi ovat ruosteessa? Mikko Heinikoski SAK:sta tarjoaa lääkkeeksi lyhyitä matalan kynnyksen koulutuksia, joihin nivotaan mukaan digi- ja työelämätaitojen opetusta.

11.04.2018 15:13
SAK
Suhdanneherkillä palvelualoilla työttömyyden riski on keskimääräistä korkeampi. Kuva Gorilla

Elinikäinen oppiminen ja oman osaamisen jatkuva päivittäminen ovat paras tapa torjua työttömyyttä ja työttömyyden pitkittymistä. Kokonaisten tutkintojen suorittaminen kerralla voi olla liian raskas tapa niille, joilla on pelkkä perusasteen tutkinto.

– Tälle ryhmälle tärkeää on päästä osoittamaan vuosien varrella työelämässä karttunut osaaminen, jotta se ei jää piiloon, SAK:n koulutus- ja työllisyysasioiden päällikkö Mikko Heinikoski sanoo.

Hän huomauttaa, että ilman digitaalisia taitoja ei työelämässä pärjää ja ne myös vanhenevat nopeasti, joten niiden jatkuva päivittäminen on tärkeää.

Palkansaajien tutkimuslaitoksen selvityksen mukaan pitkäaikaistyöttömistä hieman yli puolet on yli 50-vuotiaita ja noin kolmannes henkilöitä, joilla on vain perusasteen tutkinto.

Vanhempi tutkija Terhi Maczulskij arvioi, että tässä ryhmässä on runsaasti henkilöitä, joiden oppimistaidot ovat ruosteessa ja joiden on vaikea osallistua perinteiseen tutkintopainotteiseen aikuiskoulutukseen.

Mikko Heinikoski painottaa, että työttömien henkilökohtaisissa tapaamisissa TE-toimiston virkailijan kanssa pitää kartoittaa huolellisesti työnhakijan osaaminen ja miettiä yhdessä hänen kanssaan, mikä olisi paras tapa kohentaa osaamista.

– Tarvitsemme aikuiskoulutukseen nykyistä enemmän yksilöllisesti räätälöityjä ratkaisuja ja mahdollisuutta suorittaa aluksi lyhyitä osia ammatillisista tutkinnoista. Päämääränä on saada tutkinto valmiiksi pidemmällä aikajänteellä.

Mikko Heinikoski tähdentää, että parasta työttömyyden ennaltaehkäisyä on oppivelvollisuusiän pidentäminen toiselle asteelle.

– Yhteiskunnalle se olisi kannattava ennalta ehkäisevä toimi, joka maksaisi itsensä ajan myötä takaisin.

Tutustu SAK:n ehdotuksiin aikuiskoulutuksen kehittämiseksi

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Kieli

Näin tietojasi käytetään

Lähettämällä lomakkeen hyväksyt tietojesi käytön kuvauksen mukaisesti.