Kuulemiskierros selontekoluonnoksesta aluekehittämisen ja EU:n alue- ja rakennepolitiikan kokonaisuudesta ja lainsäädännöstä

1.Aluekehittämisen tavoitteet

Ovatko selonteossa tunnistetut näkökohdat aluekehittämisen määritelmään ja tavoitteisiin liittyen relevantteja?

Selonteossa on aluekehittämisen tavoitteiden osalta kuvattu osaavan työvoiman merkitystä vain pintapuolisesti näin: ”Tuetaan asukkaiden työllisyyttä, osaamista, yhtäläisiä mahdollisuuksia ja sosiaalista osallisuutta sekä maahanmuuttajien kotoutumista.”

Tässä kohdassa pitää jatkossa ehdottomasti korostaa laajemmin osaavan ja sitoutuneen työvoiman merkitystä alueille. Selonteossa on syytä todeta, että keskeinen keino varmistaa alueen työllisyys ja kilpailukyky on työelämän laaja-alainen yhteistyö. Työmarkkinoiden, koulutusorganisaatioiden sekä yritysten, erityisesti pienten ja keskisuurten yritysten on tehtävä tiivistä yhteistyötä, sillä ne ovat merkittäviä työllistäjiä alueilla. Työvoiman saatavuus ja osaamisen kehittäminen on nähtävä strategisena kysymyksenä, johon panostamalla voidaan houkutella alueelle uusia investointeja ja työpaikkoja.

Selonteon keskeisissä havainnoissa todetaan, että ”EU-rahoituksella (Euroopan aluekehitysrahasto, Euroopan sosiaalirahasto plus ja Oikeudenmukaisen siirtymän rahasto, jäljempänä EAKR, ESR+ ja JTF) on voitu tukea alueiden kehittämistä myöntämällä rahoitusta laajoille maakunnan kehittämistä edistäville hankkeille ja investoinneille.”

Myös EU:n komissio on tunnistanut ongelmaksi ammatillisten osaajien riittämättömyyden Euroopassa. Työnantajien itse tarjoama koulutus on vähentynyt samalla, kun Suomen hallituksen leikkuri on leikannut aikuiskoulutuksesta. Nyt tarvitaan myös EU:n rakennerahastojen entistä suurempaa apua osaamisvajeen paikkaamiselle. On osoitettava nykyistä enemmän ESR-myöntövaltuutta ja ESR-toimenpidekokonaisuus työllisyyden hoitoon, aikuiskoulutukseen ja osaavan työvoiman saatavuuteen

Puuttuuko tarkastelusta jokin näkökohta, joka tulisi lisätä?

Johtopäätöksissä todetaan, että ”Laissa kuvatut alueiden kehittämisen tavoitteet ovat pääosin toimivat. Tavoitteita pitää kuitenkin arvioida uudelleen lainvalmistelun yhteydessä, koska tavoitteissa ei huomioida uudempia, aluekehittämisen keskiöön nousseita teemoja, kuten turvallisuus ja varautuminen.”

Tavoitteita täytyy ehdottomasti arvioida uudelleen myös osaavan työvoiman ja vetovoimaisten työpaikkojen sekä huoltovarmuuden näkökulmasta. Alueilla varaudutaan Suomessakin jo mm. Ukrainan sodan päättymiseen ja sen jälkeiseen uudelleenrakentamiseen. Koulutus ja osaaminen ovat avainasemassa, kun alueille odotetaan ja toivotaan investointeja.

2. Viranomaiset ja niiden roolit sekä aluekehittämisen muut toimijat

Ovatko selonteossa tunnistetut näkökohdat viranomaisten rooleihin liittyen relevantteja?

Selonteossa nykytilaa kuvataan seuraavasti: ” Maakuntien liitot toimivat kuntia edustavina aluekehittämisviranomaisina maakunnissa. Ne vastaavat aluekehittämisen suunnittelusta ja toteutuksesta omalla alueellaan sekä koordinoivat eri toimijoiden välistä yhteistyötä. Maakuntien liitot laativat aluekehittämisohjelmia, joissa määritellään alueen kehittämisen painopisteet ja tavoitteet sekä toimivat ohjelmien rahoittajina.”

Alueet, maakunnat, hoitavat hyvin avoimesti ja tärkeimmät sidosryhmät sekä yhteistyökumppanit huomioiden mm. maakuntaohjelmien valmistelun. Maakunnan yhteistyöryhmissä on kolmaskin sektori huomioitu hyvin ja vaikuttamismahdollisuudet alueiden strategioihin ovat hyvät ja toiminta on avointa sekä läpinäkyvää. Käytännössä maakuntien yhteistyöryhmien toiminta eri puolilla maata poikkeaa suuresti toisistaan. Osa keskittyy lähes pelkästään hankerahoituksiin, osassa käydään laajaa strategista keskustelua maakunnan tilanteesta ja tulevaisuudesta. Kokonaisuutena parannettavaa on siinä, että entistä laajemmin elinkeinoelämän järjestöjen lisäksi huomioidaan palkansaajajärjestöt ja että työntekijöiden ääntä kuullaan yhteismitallisesti yritysten edustajien kanssa eri asiakokonaisuuksissa.

Puuttuuko tarkastelusta jokin näkökohta, joka tulisi lisätä?

Keskeisissä havainnoissa on todettu aivan oikein, että ”Oppilaitokset ja tutkimuslaitokset ovat tärkeitä kumppaneita tuottaen tietoa ja osaamista, joka on välttämätöntä alueiden kilpailukyvyn ja innovaatioiden edistämiseksi”.

Tässä yhteydessä kuitenkin korostuu lähinnä vain korkeakoulujen rooli kilpailukyvyn edistämisessä. Kuitenkin myös ammatillista koulutusta tarvitaan ihan yhtä lailla alueilla. Vuotuinen osaajapula käden taitajissa on muodostunut jo suureksi ongelmaksi esim. telakoilla ja uhkaa tilauksia ja jo saatujen tilausten toteuttamista. Ammatillisen koulutuksen roolia kilpailukyvyn edistämisessä alueilla voisikin korostaa huomattavasti nykyistä enemmän ja sen edistämiseksi tulisi osoittaa myös aluekehitysrahoitusta, vastapainoksi hallituksen leikkauksille.

TE-uudistuksesta todetaan, että ”Tässä selonteossa keskitytään lainsäädännön arviointiin ja siten erityisesti lakisääteisiin toimijoiden rooleihin. Moninaisen toimijakentän yhteistyön varmistamiseksi laissa on määritetty vastuut niin aluekehittämisen kansallisen kuin alueellisen koordinaation osalta, mikä on olennaista. Sen sijaan kaikkien kehittämistyöhön osallistuvien toimijoiden rooleista ei ole säädetty tarkemmin, mikä mahdollistaa hyvin yhteistyön joustavuuden”.

Tätä mahdollistavaa joustavuutta on syytä hyödyntää laajasti ja parhaalla mahdollisella tavalla. SAK ja sen jäsenliitot ovat aivan keskeistä sidosryhmää työllisyysalueilla ja tulemme mielellämme mukaan erilaisiin neuvottelukuntiin tai työryhmiin, jotta näkemyksiämme työelämästä voidaan parhaiten hyödyntää yhteistyössä viranomaisten kanssa.

3. Ohjelmatyö ja yhteistyömenettelyt

Ovatko selonteossa tunnistetut näkökohdat ohjelmatyöhön ja yhteistyömenettelyihin liittyen relevantteja?

2.3.3 Aluekehittämiskeskustelut 27 §

Selonteossa todetaan, että ”Keskustelujen lopputulemana pyritään valtion ja alueiden yhteisen näkemyksen muodostamiseen alueiden kehittämisen tavoitteista, toimeenpanosta ja toimintaedellytyksistä otettavaksi huomioon eri toimijoiden toiminnan ja talouden suunnittelussa”.

Kokemuksen mukaan TEM ei kuitenkaan riittävästi anna painoarvoa ja keskustelumahdollisuutta aluekehittämisestä alueille ja kolmannelle sektorille. Tämä käy ilmi vuotuisista aluekehittämiskeskusteluista valtion, alueiden ja muiden toimijoiden välillä. Niiden rooli ei ole aidosti keskusteleva ja sidosryhmät huomioon ottava, vaan pikemminkin suunta on ylhäältä alas, ministeriöstä alueille ja sidosryhmille.

ALKE-keskustelujen vaikuttavuutta ei pidetä erityisen hyvänä, koska ne eivät tällä hetkellä sisällä porkkanaa, eli tuo aluerahoitusta. Selonteossakin mainitaan ”Aluekehittämisen tavoitteita on voitu edistää rahoituksen avulla vaihtelevasti eri hallituskausien aikana….erityisesti Alueiden kestävä kasvu ja elinvoima -rahoituksella (jäljempänä AKKE-rahoitus) on voitu käynnistää kehittämis- ja innovaatioprosesseja rahoittamalla nopeasti ja ketterästi mm. erilaisia selvityksiä tai kokeiluja…Vuonna 2022 kokeiltua alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman tukeminen -momentin (AKKE) rahoituksen kohdentamista aluekehittämisen keskustelujen kärkiteemoihin on pidetty onnistuneena, koska menettely edellytti fokusointia…Nykyisen Orpon hallituksen aikana talousarvio ei sisällä kansallisen aluekehittämisen valtuuksia. Rahoituksella on kuitenkin ollut erityinen merkitys nopeana, joustavana siemenrahana.”

Puuttuuko tarkastelusta jokin näkökohta, joka tulisi lisätä?

Keskeisissä havainnoissa todetaan, että ”Aluekehittämiskeskustelut ovat toimiva vuorovaikutusfoorumi, mutta keskusteluista kerätyn palautteen perusteella niiden vaikuttavuutta ei nykyisellään pidetä erityisen hyvänä etenkään suhteessa valmisteluun käytettyihin resursseihin. Aluetasolla aluekehittämiskeskustelujen vaikuttavuutta pidetään parempana kuin kansallisella ja paikallistasolla. Aluekehittämiskeskusteluprosessia pidetään kaikilla hallinnon tasoilla tärkeimpänä valtion ja alueiden välisen yhteistyön toimintatapana”.

Palautteen ja resurssoinnin perusteella aluekehittämiskeskusteluja pidetään suuressa arvossa ja niissä olisi potentiaalia aitoon vuorovaikutukseen eri toimijoiden ja ministeriön välillä. Tällaista foorumia ei missään nimessä saa jättää hyödyntämättä ja kehittämättä parempaan suuntaan. Demokratian ja kansalaisvaikuttamisen näkökulmasta olisi varmasti perusteltua selvittää, miksi vaikuttavuus jää niin vähäiseksi, ja tehdä tarvittavia toimia selvityksen perusteella.

4. Tukimenettelyt, tukikelpoisuus ja kustannusmallit

Ovatko selonteossa tunnistetut näkökohdat tukimenettelyihin, tukikelpoisuuteen ja kustannusmalleihin liittyen relevantteja?

Tukimuodoista todetaan, että ”Tukimuotojen ja kustannusmallien yhdistelmiä on 96 kappaletta. Niitä varten tietojärjestelmään on prosessien mahdollistamiseksi tehty toiminnallisuudet, jotka tukevat kokonaisuutta. Määrittelyn aiheuttamaa hallinnollista työmäärää on pidetty erittäin mittavana”.

Rahoituksen haku- ja valintamenettelystä todetaan, että ”ELY:jen rahoittavat viranomaiset pitävät tuen hakemista aiempaa haasteellisempana, koska rahoitus on jakautunut erityistavoitteisiin eli pienempiin kokonaisuuksiin. Tästä seuraa, että hakija ei välttämättä osaa kohdentaa hakemustaan oikeaan hakuun tai erityistavoitteeseen hakemuksen sisältöä vastaavalla tavalla. Tuen hakijat tarvitsevat rahoittavien viranomaisten mukaan edelleen paljon ohjeistusta, sillä tietojärjestelmän ohjeet eivät ole hakijoiden ja viranomaisten mukaan tarpeeksi kattavia tai riittäviä.”

Nämä havainnot yhdistettynä siihen, että selonteossa todetaan myös konsulttipalveluiden lisääntyneen rahoitushakemusten tekemisessä, on todettava, että byrokratiaa on kaiken kaikkiaan vähennettävä tuntuvasti, koska se selvästi hankaloittaa jo merkittävästi itse toimintaa. Tukimenettelystä, hankkeiden rahoittamisesta ja ennen kaikkea hankerahoituksesta sekä hankehallinnoinnista on tehty aivan liian raskasta ja vaikeaa itse hanketoimijoille. Jos ammattimaisesti toimivat hankkeistajatkin ovat hankehallinnoinnin ja sähköisten järjestelmien kanssa vaikeuksissa, niin miten pienimuotoisemmat, ruohonjuuritason toimivat voivat saada toiminnalleen EU-rahoitusta? Tämä kuitenkin olisi hyvin tärkeää itse EU-rahoituksen näkökulmasta

Sekä tuen saajat että viranomaiset ovat joutuneet haasteellisiin tilanteisiin tietojärjestelmän viivästysten vuoksi. Viivästykset ovat vaikuttaneet eniten muutoshakemusten ja tuen maksamista koskevien hakemusten toimittamiseen. Selonteossa voitaisiin todeta, että sinänsä kunnianhimoinen sähköinen tietojärjestelmä on ottanut liian hallitsevan roolin itse toiminnasta.

Puuttuuko tarkastelusta jokin näkökohta, joka tulisi lisätä?

Selonteossa todetaan, että ”Osa rahoittavista viranomaisista on todennut tietojärjestelmäviivästysten vaarantaneen tuen saajien ja viranomaisten oikeusturvaa sekä ohjelman toteutumista. Viivästysten aiheuttamat haasteet ovat merkittäviä ja tilanne on ollut monille tuen saajille ongelmallinen. Tuensaajaorganisaatioissa ei olla esimerkiksi pystytty jatkamaan tai aloittamaan hankehenkilöstön työsuhteita, koska hanketta ei pääsääntöisesti aloiteta omalla riskillä ennen tukipäätöstä”.

Tässä yhteydessä pitäisi kirjata, että jatkossa EU-ohjelmakausien taitekohdassa ei luovuta vanhoista tietojärjestelmistä ennen kuin uudet ovat kaikilta osin täysin toimintavarmoja. Tietojärjestelmien ongelmat eivät saa haitata / jopa estää itse hanketoimintaa, vaan niiden pitäisi pelkästään helpottaa sitä. Tarvittaessa rahoituslakiin pitää kirjata mahdollisuus käyttää toimivaa vanhaa sähköistä järjestelmää tai viime kädessä ”paperipäätöksiä” sähköisten sijaan, jos uusi tietojärjestelmä ei toimi.

5. Lainsäädännön kokonaisuus

Onko selonteon tarkastelu aluekehittämisen ja EU:n alue- ja rakennepolitiikan lainsäädännön kokonaisuudesta tasapainoinen ja relevantti?

Selonteossa todetaan, että ”rahoittamista koskevan lainsäädännön tavoitteeksi on asetettu viranomaisten ja tuen saajien hallinnollisen taakan väheneminen. Tämä tavoite on saavutettu osittain. Lainsäädännön toimeenpanovaiheessa on kuitenkin kohdattu monia haasteita”.

Tämä on varmasti relevantti tiivistys tilanteesta, jossa hallinnollisen taakan karsiminen onkin käytännössä lisännyt sitä. Jatkosuosituksena voisi todeta, että käytetään enemmän kentän asiantuntemusta ohjelmakausien vaihtuessa ja kuullaan heidän käytännön kokemuksiaan alueilta, välittävistä toimielimistä ja eri sidosryhmiltä sekä ennen kaikkea hankkeistajilta itseltään.

Puuttuuko kokonaisuudesta jokin näkökulma, joka tulisi lisätä?

6.  Muut täydennystarpeet

Muut täydennystarpeet?

Asumista ei mainita selonteossa käytännössä sanallakaan. Aluekehittämisen tavoitteissa on toki mainittu kestävä alue- ja yhdyskuntarakenne, mutta asuminen on paljon laajempi kokonaisuus kuin pelkkä puhe vaikkapa kaavoituksesta. Maakuntien elinvoimaisuuden edellytysten, vetovoiman ja pitovoiman osalta sillä on varsin keskeinen rooli. Jos kohtuuhintaista asuntoa on vaikea löytää tai omistusasunnosta on vaikea hankkiutua eroon, niin silloin työvoima ei liiku. Tämä koskettaa erityisesti pienempiä (teollisuus)paikkakuntia kauempana keskuskaupungeista.