Hyppää sisältöön

Muusikkojen Liitto

Muusikkojen Liitto on musiikin esittäjien ammattijärjestö.

Kahdeksanhenkinen yhtye ryhmäkuvassa sinisin valoin valaistulla esiintymislavalla, osa kaulailee toisiaan, osa istuu.

Jäsenet

Vajaa kolmannes Muusikkojen liiton jäsenistöstä on orkesterimuusikkoja, ja loput toimivat freelancereina tai yrittäjinä musiikin eri sektoreilla.

Muusikkojen liiton jäseniä ovat muun muassa

Jäseneksi liittyminen

Muusikkojen liiton jäseneksi voi liittyä täyttämällä sähköisen hakemuslomakkeen.

Muusikkojen liiton jäsenmaksu vuonna 2025 on 31 euroa kuukaudessa. Maksun voi vähentää verotuksessa.

Opiskelijajäsenyys

Muusikkojen liiton opiskelijajäseneksi voivat liittyä päätoimiset musiikinopiskelijat. Opiskelijajäsenyyden hinta on 12,50 euroa kuukaudessa.

Muusikko-säveltäjä Vilma jää istuu työpöydän tuolilla viulu kädessään ja katsoo suoraan kameraan.

Vilma Jää (29 v.)

  • Muusikko-säveltäjä. Oma yritys Jäähile Oy vuodesta 2023. Yrityksen toimialaa ovat esiintyminen, musiikin säveltäminen, sanoittaminen, sovittaminen ja tuottaminen sekä oheistuotteiden myynti ja markkinointi.
  • Kuuluu Muusikkojen liittoon.

”Olen Muusikkojen liitossa rivijäsenenä. Tärkeää liittoon kuulumisessa on lakiavun saaminen, ja sitä olen käyttänytkin.”

Työehtosopimukset

Muusikkojen liitto neuvottelee seuraavat työehtosopimukset:

Tutustu Muusikkojen liiton työehtosopimuksiin