Yhä useammalla työpaikalla kaikki eivät puhu suomea tai ruotsia – kielitaidon puute voi pahimmillaan johtaa syrjintään

Clarion-hotellin aulassa Helsingin Jätkäsaaressa Daniel Sewornu, 46, ottaa tulijan hymyillen vastaan. Hän on pukeutunut työasuunsa, tummansiniseen pukuun. Rintapielen nimikyltissä lukee nimen lisäksi titteli – vuoropäällikkö.

Esihenkilön asemaan nouseminen on vaatinut Sewornulta paljon työtä ja tietotaidon kartuttamista.

– Suomen kieltä taitamattoman pitää olla kaksin verroin osaavampi, jotta voisi kilpailla samoista tehtävistä kantasuomalaisten kollegoiden kanssa, hän sanoo.

Sewornu saapui alun perin 23 vuotta sitten Suomeen työharjoitteluun opiskelijavaihdon kautta. Tuolloin hänellä oli taskussaan yliopistotutkinto maataloudesta.

Harjoittelun jälkeen hän ei etsinyt oman alansa töitä, koska arveli, ettei pelkällä englannilla pärjää. Ravintolasta työtä kuitenkin löytyi, ja pian Sewornu halusi edetä urallaan. Haaveet tyssäsivät hotelli- ja ravintola-alan tutkinnon puuttumiseen.

Daniel Sewornu päätti korjata tilanteen ja opiskeli alan ammattitutkinnon. Kun tutkintokaan ei saanut uraa nousuun, hän lähti Iso-Britanniaan opiskelemaan ja tekemään töitä hotelli- ja ravintola-alalle. Englannin vuosien jälkeen ovet avautuivat viimein Suomessakin.

Sewornun nykyisessä työpaikassa Clarionissa päätyökieli on englanti, ja työyhteisö on kansainvälinen.

– Asetelma on kääntynyt niin, että englannin taidon puute vaikeuttaa työllistymistä meidän alallamme etenkin pääkaupunkiseudulla, nykyisin sujuvaa suomea puhuva Daniel Sewornu sanoo.

Kieltä pitäisi voida opiskella myös työaikana

Ulkomaalaistaustaisten työntekijöiden määrä on kasvanut ja etenkin pääkaupunkiseudulla yhä useammalla työpaikalla pitää miettiä kieltä aivan uudella tavalla. Miten menetellään, jos yhteistä kieltä ei ole tai jos osa työntekijöistä puhuu suomea tai ruotsia korkeintaan välttävästi? Millaista kielitaitoa eri tehtävissä tarvitaan?

Osa työpaikoista on ratkaissut kielipulman vaihtamalla työkieleksi englannin. Näin on etenkin ravintola-alalla. Joka työpaikalla tämä ei kuitenkaan onnistu. Esimerkiksi helsinkiläisissä päiväkodeissa työkieli on edelleen suomi tai ruotsi, vaikka henkilökunta onkin aiempaa kansainvälisempää.

– Kasvatustehtävissä työskenteleviltä edellytämme vähintään välttävää suomen tai ruotsin kielen taitoa, Helsingin kasvatuksen ja koulutuksen JHL:läinen varapääluottamusmies Niina Varis kertoo.

Työvoimapulasta kärsivä ala ottaa mieluusti vastaan tulokkaat. Parhaillaan Helsinki rekrytoi palvelukseensa espanjalaisia varhaiskasvatuksen opettajia. He opiskelevat puoli vuotta ruotsia ennen Suomeen tuloaan.

Suomea vielä harjoittelevia työntekijöitään Helsinki tukee antamalla mahdollisuuden käydä viikoittain työajalla suomen kielen kurssilla.

– Perehdytys on kuitenkin suomeksi, onhan työkielikin suomi. Tarpeen tullen kieli voi kyllä vaihtua englanniksikin, Varis kertoo.

Ongelmista selvitään, jos on halua löytää ratkaisu

Niina Variksen kokemuksen mukaan mahdollisista kielestä johtuvista pulmista selvitään kyllä, jos kaikilla osapuolilla on tahtoa löytää ratkaisu.

Päiväkodeissa henkilökunnan äidinkielten moninaisuus on Variksen mielestä ennen muuta rikkaus ja suuri etu. Asiakaskunnassakin on paljon vanhempia, jotka eivät puhu lainkaan suomea. Ilman monikielistä henkilökuntaa monien arkisten asioiden hoitaminen olisi paljon vaikeampaa.

Afganistanilaissyntyinen lastenhoitaja Aghela Hosseini, 39, on työskennellyt Helsingin päiväkodeissa vuodesta 2019. Pysyvä työpaikka löytyi Mellunmäestä Päiväkoti Tunturista.

– Halusin nimenomaan lähihoitajaksi, koska kuulin, että alalla on hyvä työllisyystilanne. Työharjoittelussa selvisi, että juuri lasten kanssa työskentely on minun juttuni. Lapset ovat niin iloisia, hän kertoo.

Ammatillisen oppilaitoksen opettaja arvioi Hosseinin suomen kielen taidon tasolle B1 eli toimivaksi peruskielitaidoksi. Hosseini itse kuitenkin koki osaamisensa olevan heikompi.

Työpaikan palavereissa ja vanhempien kanssa keskustellessa oli joskus vaikea ymmärtää kaikkea.

– Jos en ymmärtänyt, kysyin muilta. Luin myös papereista tulevaa ohjelmaa. 

Työssä ollessa Aghela Hosseinin suomen kielen taito on kehittynyt. Hän on myös osallistunut työnantajan tarjoamalle kielikurssille. Hän kiittelee kurssia, mutta olisin toivonut sen olevan muutamaa kuukautta pidempi.

Esihenkilön on puututtava syrjintään

Ihmissuhteet – ne ovat Daniel Sewornun mielestä lopulta vaikein asia suomalaisessa työelämässä. Hän on pannut merkille, että kantasuomalaisten kollegoiden kanssa on vaikea ystävystyä. Vapaa-ajalla kantasuomalaiset ja maahanmuuttajataustaiset työntekijät viihtyvät omissa porukoissaan.

Sewornu on törmännyt myös ajatteluun, jossa suomalaissyntyiset työntekijät mieltävät menevänsä aina ulkomaalaistaustaisten kollegoidensa edelle.

– Tällaisessa ajattelussa on syrjinnän makua. Syrjinnän kitkemisessä johdon pitäisi kantaa vastuu. Johdon pitäisi selvästi tuomita kaikki syrjintä ja rasismi ja näyttää itse esimerkkiä, Sewornu sanoo.

Samaa mieltä on Niina Varis.

– Suomessa on yhä aika paljon rasismia. Työpaikalla esihenkilön pitää puuttua kaikenlaiseen syrjintään ja näyttää itse esimerkkiä siitä, miten kohdata ihmisiä. Tärkeää on myös käydä arvokeskustelua jo ennalta. Ja jos ongelma on esihenkilö itse, niin onhan hänelläkin esihenkilö, Varis sanoo.

Hän toivoo, että syrjintää kokenut työntekijä nostaisi huonon kohtelun aina esille, jotta siihen voisi puuttua. Tilanteista voi kertoa paitsi esihenkilölle myös luottamusmiehelle tai työsuojeluvaltuutetulle.

Aghela Hosseini ei ole kokenut suoranaista syrjintää, mutta hän kertoo huomanneensa, että kielimuuri on joillakin työpaikoilla ollut kovin korkea.

– Joskus kollegat saattavat sivuuttaa ja jättää ulkopuolelle työkaverinsa heikon kielitaidon vuoksi. Toivoisin, että tällaisissa tilanteissa ihmiset asettuisivat toistensa asemaan. Monilla maahanmuuttajataustaisilla on takanaan vaikeita kokemuksia, mutta silti halu oppia kieltä ja tehdä oma osansa on suuri, hän sanoo.

Työkaverien tuki on hänen mukaansa hyvin tärkeää. Nykyisen työpaikkansa henkeä Hosseini kehuu. Kollegat ovat tekemisissä keskenään myös vapaa-ajalla.

Daniel Sewornu on ollut Palvelualojen ammattiliitto PAMin jäsen yli 10 vuotta.

– Ajattelen niin, että jos työpaikalla tulee ongelmia, on ammattiliitto ainoa, joka tarjoaa suojaa ja tukea vähemmistöön kuuluvalle, hän sanoo.

Vielä Sewornun ei ole tarvinnut olla kertaakaan liittoon yhteydessä vaikeuksien vuoksi.

Anu Vallinkoski