Talouspolitiikka

SAK:n talouspolitiikan päätavoitteena on täystyöllisyys, kestävä kasvu ja hyvintointi-Suomi.

Suomen menestys on syntynyt ja syntyy korkeasta osaamisesta, huipputeknologiasta, riittävistä investoinneista ja yleisestä tehokkuudesta. Näistä lähtökohdista SAK haluaa rakentaa työelämää ja hyvinvointiyhteiskuntaa.

Pitkän aikavälin kasvun vahvistamisen lisäksi suhdannevaihtelujen tasaaminen ja työttömyyden ehkäisy ovat SAK:n talouspoliittisten linjausten keskeisiä tavoitteita. Suomen talouden kasvu perustuu pitkässä juoksussa lähinnä työn tuottavuuteen, siksi kasvun perustana ovat korkea osaaminen ja uudet teknologiat. Juuri siksi SAK:n talouspoliittisten linjausten ytimessä on vahvistaa koulutusta, tutkimusta ja investointeja.

Pienenä avotaloutena Suomi on poikkeuksellisen altis rajuille suhdannevaihteluille, kun shokit yksittäisillä toimialoilla keikuttavat herkästi koko kansantaloutta. SAK:n ehdotusten tavoitteena on synnyttää maahamme aktiivista talouspolitiikkaa, joka tasaa suhdanteita ja ehkäisee työttömyyden kasvua.

SAK osallistuu talouspoliittiseen keskusteluun myös muun muassa keskeisten työmarkkinajärjestöjen muodostaman Tulo- ja kustannuskehityksen selvitystoimikunnan (Tukuseto) kautta. Toimikunta tekee selvityksiä ja laskelmia työ- ja virkaehtosopimusneuvotteluja sekä päätöksentekoa varten. Tukuseton sihteerinä toimii valtiovarainministeriön kansantalousosasto.

SAK:n talouspoliittisia linjauksia

Luottamus tekee rohkeaksi

Suomi odottaa hallituksen puoliväliriiheltä luottamusta, kasvua ja työllisyyttä vahvistavia päätöksiä – SAK:n tavoitteet puoliväliriiheen 2017–2019

Luottamus tekee rohkeaksi