Hallitus ajaa oppisopimuksia osa-aikaisten työntekijöiden kustannuksella

Hallituksen huono esitys oppisopimuksista heikentäisi osa-aikaisten työntekijöiden asemaa, SAK:n koulutusasioiden päällikkö Mikko Heinikoski sanoo.
15.12.2017 13:28
SAK

Työ- ja elinkeinoministeriön esitteli torstaina lakiesityksen jonka tavoitteena on lisätä oppisopimuspaikkoja ja ulottaa oppisopimuskoulutus myös erityisesti osa-aikatyöaloille.

Hallituksen esityksessä lakia muutettaisiin siten, että työnantaja voisi jatkossa tehdä uuden opiskelijan kanssa oppisopimuksen vaikka työpaikalla olisi lisätunteja haluavia vanhoja työntekijöitä.

– SAK haluaa edistää oppisopimuksen käyttöä, mutta ei keinolla millä hyvänsä. Oppisopimus on erinomainen keino hankkia tutkinto ja sitä käytetään jo nykyään runsaasti esimerkiksi palvelualoilla.

Hän painottaa, että nykyinenkin lainsäädäntö mahdollistaa oppisopimuksen työpaikoilla, joissa ei ole halukkaita osa-aikaisia lisätunteihin.

– Nousee mieleen, onko esityksen ainoa tarkoitus lisätuntien tarjoamisvelvoitteen kiertäminen. Paras tapa lisätä oppisopimuksen käyttöä on tarjota sitä jo työsuhteessa oleville työntekijöille, joilla ei ole alan ammatillista tutkintoa.

Hallituksella ei ole haluja parantaa osa-aikaisten työntekijöiden asemaa

SAK:n koulutusasioiden päällikön mielestä lakiesitys on jatkoa hallituksen kaikkein epävarmimmissa asemassa olevien työntekijöiden tilannetta vaikeuttaville toimille.

– Hallituksen oppisopimusesitys yhdessä tiistaina julkaistun nollatuntisopimuksia koskevan esityksen kanssa osoittaa, ettei hallituksella ole haluja parantaa osa-aikaisten työntekijöiden asemaa, Heinikoski sanoo.

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Kieli