SAK on nyt Green Office – tavoitteena ekotehokkaampi toimisto ja pienempi hiilijalanjälki työmatkoissa

SAK on mukana Maailman luonnonsäätiön WWF:n Green Officessa. Toimistovahtimestari Pauli Hännisen mukaan siirtyminen kestäviin toimintatapoihin on sujunut jopa ”yllättävän iisisti”.  
04.06.2019 08:32
SAK
SAK sai WWF:n Green Office -sertifikaatin alkuvuonna.

Vielä ei olla maalissa, mutta SAK:n keskustoimistolla on tehty jo paljon. Pitkänsillanrannan uusittu toimisto sai alkuvuonna WWF:n Green Office -sertifikaatin. Järjestössä on tarkasteltu kriittisesti erityisesti paperin-, sähkön ja muun energian kulutusta sekä liikkumista ja kokoustarjoiluja. Yhdessä WWF:n kanssa laadittuun ympäristöohjelmaan on listattu muun muassa tavoitteet lentomatkojen, paperin sekä energian ja veden kulutuksen vähentämisestä.

Pauli Hännisen mukaan eniten on työllistänyt sähkön ja lämmitysenergian kulutuksen selvittäminen. Modernissa toimistossa on paljon sähköä kuluttavia laitteita kuten erilaista tietotekniikkaa. 

– Tulevaisuuden iso juttu on valaistuksen uudistaminen ja siirtyminen ledien käyttöön. Ne kuluttavat huomattavasti vähemmän energiaa ja ovat pitkäikäisiä, kertoo Pauli Hänninen.

Sisälämpötilan säätäminen talvella on tasapainoilua energiansäästövaatimusten ja työpöytiensä ääressä palelevien vilukissojen välillä. Kesällä energiaa kuluu viilentämiseen. SAK:n toimiston ikkunat ovat isot ja niiden kautta tulvii paitsi auringonvaloa myös lämpöä.

– Ikkunoihin on asennettu aurinkosuojakalvot, jotka hillitsevät lämpenemistä ja vähentävät tarvetta koneelliseen viilentämiseen, Hänninen sanoo.

Paperinkulutus minimiin ja julkisilla kokouksiin

SAK:ssa pidetään paljon kokouksia. Niiden ja muiden tilaisuuksien tarjoiluissa huomioidaan ympäristönäkökohdat ja suositaan kala- ja kasvisruokia. Kertakäyttöastioista on luovuttu ja ruokahävikin määrä on saatu kutistettua lähelle nollaa.

SAK:ssa on siirrytty käyttämään entistä energiatehokkaampia monitoimilaitteita, jotka säästävät sekä energiaa että paperia. Tavoitteena on mahdollisimman paperiton toimisto. 

– Paperin kulutus on vähentynyt meillä huomattavasti ja tavoitteena on muun muassa siirtää julkaisuja yhä enemmän sähköisiksi niin, että niitä printataan paperille vain tarvittaessa, Hänninen sanoo.

Printtaamiseen käytettävä paperi on kotimaista ja ympäristösertifioitua.

SAK:n työntekijät lentävät työmatkoja hieman aiempaa vähemmän ja tavoitteena on vähentää niitä entisestään. Lisäksi lennot kompensoidaan. 

Työnantaja kannustaa henkilökuntaa suosimaan julkista liikennettä työmatkoilla ja tarjoaa työsuhde-etuna työsuhdematkalippua. Polkupyörä SAK:ssa on ollut jo vuosia. Sillä voi polkaista taksia nopeammin kokouksiin kaupungille.

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Kieli

Näin tietojasi käytetään

Lähettämällä lomakkeen hyväksyt tietojesi käytön kuvauksen mukaisesti.