Mitä työehtosopimus ja järjestäytyminen tarkoittavat? – Katso opettajien ja opojen käyttöön suunnatut opetusvideot

Työmarkkinakäsitteiden selittäminen nuorille ei ole helppoa. Siksi teimme kolme opetuskäyttöön tarkoitettua videota, jotka avaavat tärkeitä käsitteitä nuorille läheisellä tavalla. Videot auttavat opettajia ja opinto-ohjaajia keskustelun avaamisessa oppilaiden ja opiskelijoiden kanssa.
23.03.2020 06:00
SAK
Joukkovoimaa järjestäytymisestä. Kuva: Voionmaan koulutuskeskus

– Idean videoihin saimme opettajilta ja opoilta, jotka toivoivat, että työelämän sanastoa avattaisiin asiantuntijoiden selittämänä tai muulla nuorille läheisellä tavalla SAK:n sivuilla, järjestöasiantuntija Tuula Rantila kertoo.  

– Videoissa kerromme, mitä hyötyä on järjestäytymisestä, miksi tarvitaan työsopimusta ja mikä on työehtosopimus. Myöhemmin julkaisemme videon vielä ainakin yleissitovuudesta.

Jotta videot kiinnostaisivat ja toimisivat varmasti nuorten oppilaiden ja opiskelijoiden kanssa, videoiden sisältöjen ideoimiseen osallistuivat myös Voionmaan koulutuskeskuksen opiskelijat. 

Tekemässä on ollut 17 opiskelijaa, jotka ovat käsikirjoittaneet, ohjanneet, näytelleet, työstäneet äänet sekä tekstit ja tuottaneet videot Voionmaan koulutuskeskuksen tiloissa opettajien valvonnassa. SAK:n asiantuntijat ovat tarkistaneet asioiden sisällön.

Opiskeluvideot on julkaistu kouluille ja opiskelijoille tarkoitetulla SAK:n sivustolla, josta löytyy myös muuta opetukseen soveltuvaa videomateriaalia ja linkkejä.

Mikä on työsopimus?

Mikä on työehtosopimus?

Mitä on järjestäytyminen?

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Kieli

Näin tietojasi käytetään

Lähettämällä lomakkeen hyväksyt tietojesi käytön kuvauksen mukaisesti.