Liitossa töissä: JHL:n Tanja Tiainen toivoo, etteivät työnantajat panttaisi tietoa muutostilanteessa 

Jos oikeaa tietoa ei ole, huhut lähtevät elämään, varoittaa JHL:n Oulun seudun aluepäällikkö Tanja Tianen.
04.12.2018 08:15
SAK
Tanja Tiainen toivoo, että työntekijät pääsisivät vaikuttamaan omaa työtään koskeviin muutoksiin. Kuva Mikko Törmänen

Maakunta- ja sote-uudistus. Yhtiöittämisiä ja ulkoistamisia. Julkisella sektorilla on viime aikoina piisannut muutoksia ja epävarmuutta tulevasta, mikä teettää työtä Julkisten ja hyvinvointialojen liitossa.

Tanja Tiaisen työtä on pohtia, miten liitto voisi parhaiten tukea työpaikkojensa puolesta pelkäävää jäsenistöään. Hän on pyrkinyt kehittämään toimistonsa työskentelyä, jotta luottamusmiehet saisivat kaiken tarvitsemansa avun.

– Mietimme ensi vuoden koulutuksetkin niin, että luottamusmiehillä olisi mahdollisimman hyvä tietopohja. He pystyvät sitten kertomaan jäsenistölle, mitä asioita on tapahtumassa.

Aluepäällikkö tietää, miten kuluttavaa jatkuva epätietoisuudessa eläminen on. Siksi hän toivoo, että myös työnantajat tekisivät kaikkensa epävarmuuden lievittämiseksi.

Keinoja nimittäin on.

Mitä tapahtuu vai tapahtuuko mitään?

Henkilöstölle voi Tanja Tiaisen mukaan tehdä ison palveluksen huolehtimalla sisäisestä viestinnästä.

– Usein muutoksissa käy niin, että työntekijät lukevat itseään koskevista asioista paikallislehdestä. Tämä ei tietenkään millään tavalla herätä luottamusta.

Ihannetilanteessa työnantaja viestii ajankohtaisista asioista säännöllisesti ja useita kanavia pitkin. Tietoa on saatavilla infoissa ja keskustelutilaisuuksissa, mutta myös sähköpostitse ja työpaikan intrasta.

Tiaisen mielestä on erittäin tärkeää kertoa myös se, jos mitään ei tapahdu.

– Kun epävarmassa tilanteessa on jouduttu olemaan pitkään, saattaa syntyä vääriä totuuksia: mitä jos siellä kuitenkin valmistellaan jotain. Niiden korjaamiseen tarvitaan enemmän työtä kuin siihen, että tiedotetaan ennakkoon.

Viisas työnantaja myös ottaa henkilöstön edustajat mukaan suunnittelupöytiin heti alkuvaiheessa.

– Kun työntekijöillä on tunne, että heitä kuunnellaan, luottamus työnantajaa kohtaan ei romutu. Se vaikuttaa varmasti työn laatuun ja tehokkuuteen. Hyvinvoiva ja jaksava työntekijä on paras työntekijä, Tiainen summaa.

Minna Hotokka/freelancer
 

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Kieli

Näin tietojasi käytetään

Lähettämällä lomakkeen hyväksyt tietojesi käytön kuvauksen mukaisesti.