”Ay-liikkeen vahvuudesta on tullut myös sen heikkous” – tutkija kaipaa globaalia yritystason edunvalvontaa
Suomalainen ammattiyhdistysliike on sitoutunut kansalliseen konsensusyhteiskuntaan ja yhteistyöhön valtion ja työnantajien kanssa. Työnantajapuoli ei kuitenkaan ole tätä nykyä erityisen kiinnostunut kansallisista ratkaisuista, sillä Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n edustamat yhtiöt eivät ole enää ensisijaisesti suomalaisia. Kansallisista kehyksistä on tullut globaaleja, ja ay-liike on jossain määrin neuvoton muutosten edessä.
Näin sanoo sosiologi ja valtiotieteiden tohtori Mika Helander. Hän on tutkinut sekä ay-liikkeen että yritysjohtajien näkemyksiä globalisaatiosta.
– Ay-liike on tottunut vaikuttamaan kabineteissa, ja siinä se onkin vuosien saatossa onnistunut uskomattoman hyvin. Ay-liikkeen vahvuudesta on kuitenkin tullut myös sen heikkous, Helander sanoo.
Hän tähdentää, ettei ay-liike suinkaan ole menettänyt merkitystään, mutta sen on etsittävä uudenlaisia vaikutusmahdollisuuksia. Yrityksiä kiinnostavat yrityskohtaiset, globaalit ratkaisut. Neuvottelut siirtyvät kansalliselta tasolta samaan aikaan sekä paikalliselle että globaalille tasolle, ja nämä kaksi ovat kytköksissä toisiinsa.
– Ay-liikkeen tulisi kehittää ylikansallista edunvalvontaa yritystasolla. Eri maiden tuotantoyksiköiden pitäisi tehdä yhteistyötä, niin ettei niitä usutettaisi toisiaan vastaan ja etteivät työnantajat rientäisi heikoimpien palkkojen ja työehtojen perässä.
Kansainväliset verkostot yhä tärkeämpiä
Kansainvälisellä tasolla on järjestelmiä työntekijöiden vaikuttamiselle. Yhtenä esimerkkinä Helander mainitsee eurooppalaiset yritysneuvostot (EWC), jotka eivät hänen mielestään kuitenkaan riitä. Ay-liikkeessä on totuttu siihen, että yksittäiset edustajat hoitavat kansainvälisen yhteydenpidon, sen sijaan että luotaisiin toimiala- tai yrityskohtaisia yhteistyöverkostoja.
Joissakin tapauksissa työntekijät ovat kuitenkin rakentaneet yhtenäisen rintaman yli maan rajojen ja saavuttaneet sen ansiosta tuloksia.
– Yksi esimerkki tästä on Suomen paperiteollisuuden työtaistelu vuonna 2005, joka siis oli työnantajien työsulku. Silloin työntekijät julistivat muutamissa Euroopan maissa ylityökieltoja. Euroopan paperityöntekijät ymmärsivät Suomen paperiteollisuuden tärkeyden, ja tajusivat, että täkäläiset työehdot vaikuttavat alaan muuallakin. Mutta he olisivat voineet nähdä tilanteen myös päinvastaisesti ja ajatella, että Suomen työtaistelusta on heille hyötyä, koska se vahingoittaa Suomen metsäteollisuutta, mikä puolestaan olisi helpotus muiden maiden paperityöläisille, Mika Helander sanoo.
Hän kuitenkin toteaa, että jälkimmäinen ajattelutapa on lyhytnäköinen, eikä lopulta hyödytä työntekijöitä – he hyötyvät enemmän yhteistyöstä kuin keskinäisestä kilpailusta.
”Kyse on kaupankäynnistä”
Mikä Helanderin mielestä työnantajapuoli tulkitsee ammattiyhdistysliikkeen historiallisista syistä usein väärin.
– Ay-liike nähdään aatteellisena ja poliittisena liikkeenä, vaikka kyse on itse asiassa taloudellisesta neuvottelukoneistosta. Kyse on kaupankäynnistä. Luulisi elinkeinoelämän edustajien tajuavan sen – hehän ovat tottuneet myymään ja ostamaan.
Helander uskoo, että osa neuvottelutilanteista oli helpompia, jos työnantajat näkisivät vastapuolensa taloudellisena eikä poliittisena toimijana.
– Normaalissa kaupankäynnissä olisi järjetöntä ruveta moralisoimaan tai haukkumaan julkisesti vastapuolta.
Mika Helander korostaa, että ay-liikkeen oikeutus perustuu korkealle järjestäytymisasteelle sekä riittävän kattaville ja yleissitoville työehtosopimuksille. Näin onkin yhä.
Työ- ja elinkeinoministeriön viimeisimmän työelämäbarometrin mukaan noin kolme neljäsosaa eli 74 prosenttia palkansaajista kuului johonkin ammattiliittoon vuonna 2016. Järjestäytyneiden osuus ei ole muuttunut merkittävästi 2000-luvulla.
Kokoavana voimana kansanliikkeissä
– Suomen mallissa onnistunutta on se, että tehtyjen sopimusten piirissä on niin paljon työntekijöitä. Se on tuonut ennakoitavuutta, Mika Helander toteaa.
Samalla sen voi sanoa passivoineen jäseniä. Ammattiliitosta tulee jäsenille vakuutusyhtiö, jolta ostetaan palvelu ja ollaan tyytyväisiä, kun ei itse tarvitse neuvotella joka asiasta.
Tämä saattaa pitemmän päälle muodostua ongelmaksi. Helander sanoo edustuksellisen demokratian olevan nyt muutenkin kriisissä. Muun muassa poliittiset puolueet kiinnostavat ihmisiä yhä vähemmän, ja kansalaiset etsivät uusia vaikuttamisen tapoja.
– Ay-liike voisi järjestää erilaisia täsmäkampanjoita, joiden kautta ihmiset saisivat paneutua eri asioihin. Sellaiset ovat onnistuneet hyvin, silloin kun ay-liike on niitä järjestänyt.
Hän mainitsee esimerkkinä Operaatio Vakiduunin, jossa ennen kaikkea nuoret ottivat kantaa nollatuntisopimuksia vastaan ja onnistuivat keräämään yli 62 000 allekirjoitusta kansalaisaloitteeseen. Myös aktiivimallin vastainen kampanja kokosi lyhyessä ajassa suuren joukon ihmisiä. SAK päätti kannattaa kansalaisaloitetta, jonka polkaisi käyntiin yksi ihminen. Järjestö kutsui kokoon suuren mielenilmauksen Helsingin Senaatintorille.
– Tällä tavalla ay-liike voi toimia kokoavana voimana kysymyksissä, jotka kiinnostavat monia kansalaisia.
Aloitteentekijänä paikallisessa sopimisessa
Suomen Yrittäjät ajavat parhaillaan aktiivisesti paikallisen sopimisen lisäämistä. Ammattiyhdistysliike on joutunut asiassa puolustuskannalle. SAK:n entinen puheenjohtaja ja entinen työministeri Lauri Ihalainen ehdotti vastikään, että ay-liike pyrkisi aktiivisemmin kehittämään uusia paikallisen sopimisen muotoja.
Mika Helander on samoilla linjoilla, sillä hänen mielestään ay-liike voisi siten aktivoida jäsenistöä ja luoda samalla mahdollisuuksia suoraan vaikuttamiseen.
– Ihalaisen aloite on tärkeä. Oman työaikatutkimukseni mukaan paikallisesti sovitut järjestelyt ovat onnistuneet hyvin, sillä ne lisäävät työntekijöiden vaikutusmahdollisuuksia ja itsemääräämisoikeutta. Eräs esimerkki tästä on niin sanottu pyykkitupamalli, jossa työntekijät valitsevat itse työvuoronsa sen sijaan, että työnantaja päättää niistä.
Jonny Smeds
