Tämän vuoden Tulevaisuus tänään -tapahtuman teemana on hyvä työ. Lauantaina 8.10. järjestettävä SAK:n tapahtuma avaa samalla ympäri Suomea ulottuvan Visiona hyvä työ -kiertueen.
Kaikille avoin ja maksuton Tulevaisuus tänään -tapahtuma pidetään Helsingin Pasilassa sijaitsevan Sokos Hotel Triplan kokouskeskuksessa. Tilaisuus alkaa kello 10 ja päättyy kello 16.
Tapahtuman avaa palkittu toimittaja, ohjaaja ja kirjailija Ina Mikkola. Avauksen jälkeen Mikkolan keskustelukumppaneiksi saapuvat Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtaja Jyri Häkämies ja SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta.
Tapahtuman muissa keskusteluissa puhutaan hyvän työpaikan kriteereistä, ammattiylpeydestä, päihteiden käytöstä työpaikalla ja työelämän sopimustoiminnan tulevaisuudesta. Keskusteluihin osallistuvat muun muassa Varustelekan perustaja Valtteri Lindholm, PAMin puheenjohtaja Annika Rönni-Sallinen, AKT:n puheenjohtaja Ismo Kokko, Demari-, Kokoomus- ja Vasemmistonuorten puheenjohtajat Pinja Perholehto, Ida Leino ja Pinja Vuorinen, Irti huumeista ry:n toiminnanjohtaja Mirka Vainikka sekä Tampereen yliopiston Duunarit-hankkeen tutkija Pasi Pyöriä.
Tutustu kaikkiin puhujiin täällä!
Tapahtuman house bändinä toimii Punatähdet, agit-rock-bändi 1970-luvun Koillis-Savosta. Keskusteluja vetävät toimittajat Sami Turunen ja Kirsi Haapamatti.
Tapahtumaan on vapaa pääsy ja paikan päälle Triplan kokouskeskuksen pääsee lauantaina jo kello 9. Tarjoamme kaikille kävijöille pientä aamupalaa. Voit tulla seuraamaan myös yksittäisiä keskusteluja ja tutustua samalla lukuisten työelämän toimijoiden esittelypisteisiin. Tilaisuutemme on esteetön ja noudattaa turvallisemman tilan periaatteita.
Näin pääset Triplaan ja löydät kokouskeskuksen.
Tulevaisuus tänään -keskustelut välitetään suorana lähetyksenä YouTuben SAKtuubi-kanavalla. Keskustelut voi katsoa tallenteena myös jälkikäteen.
Varmista paikkasi ilmoittautumalla alla olevan linkin kautta! Ilmoittautumalla viimeistään lauantaiaamuna 8.10. saat lisäksi sähköpostiisi tallenteen tapahtuman jälkeen. Ovet ovat avoinna myös ilman ilmoittautumista.
Ilmoittaudu myös siinä tapauksessa, että seuraat keskustelut verkon välityksellä – lähetämme verkkoseuraajille muistutuksen ja linkin suoraan lähetykseen hyvissä ajoin ennen tapahtumaa.
Ilmoittaudu Tulevaisuus tänään -tapahtumaan
9.00
Aamupalaa tarjolla
10.00
Punatähdet
10.10
Hyvän työn tunnusmerkit
- Ina Mikkola, toimittaja, ohjaaja ja kirjailija
- Jarkko Eloranta, SAK:n puheenjohtaja
- Jyri Häkämies, EK:n toimitusjohtaja
11.00
Hiton hyvä työpaikka
- Valtteri Lindholm, Varustelekan perustaja
- Katja Falkstedt, Espoon kaupungin varhaiskasvatuksen työsuojeluvaltuutettu
- Juha Antila, SAK:n kehittämispäällikkö
12.00
Lounastauko
13.00
Päihteet, mielenterveys ja työelämä
- Mirka Vainikka, Irti huumeista ry:n toiminnanjohtaja
- Sari Aalto-Matturi, Mieli ry:n toiminnanjohtaja
- Marja Moisander, opettaja ja läheiskokemusasiantuntija
14.00
Ammatistaan ylpeät duunarit
- Pasi Pyöriä, Tampereen yliopiston sosiologian yliopistonlehtori
- Aale Päivinen, SAKKI ry:n puheenjohtaja
- Mikko Laakkonen, SAK:n koulutus- ja työvoimapoliittinen asiantuntija
14.40
Kahvia ja Hyvän työn pullaa
15.00
Suomalaisten työmarkkinoiden tulevaisuus
- Pinja Perholehto, Demarinuorten puheenjohtaja
- Ida Leino, Kokoomusnuorten puheenjohtaja
- Pinja Vuorinen, Vasemmistonuorten puheenjohtaja
- Annika Rönni-Sällinen, PAMin puheenjohtaja
- Ismo Kokko, AKT:n puheenjohtaja
- Katja Syvärinen, SAK:n hallituksen varapuheenjohtaja
15.55
Punatähdet
16.00
Tarjolla cocktailpaloja ja juomaa
Tervetuloa!