Vaalitaan terveyttä

Blogi 13.01.2022 08:30 Järvinen Harri
SAK:n yhteyspäällikkö Harri Järvinen

Reilun viikon päästä pidettävät aluevaalit ovat jokaisen suomalaisen kannalta hyvin tärkeät. Päätetäänhän niissä meidän kaikkien terveydestä ja hyvinvoinnista. Vaikka koronan hoito on näyttäytynyt paljolti valtakunnan tasoisena tekemisenä, käytännön työ taudin nujertamiseksi on tehty ja tehdään alueellisesti ja paikallisesti ympäri Suomea. Tämä riittänee kertomaan, kuinka tärkeistä asioista aluevaaleissa on kyse.

Oleellista on myös se, ettei sote-asioita saa päästää pelkästään asiantuntijoiden päätettäviksi. Demokratian ja kansanvallan on toteuduttava myös aluevaaleissa. Lähtökohtaisesti kaikki aluevaaleissa ehdolla olevat ovat päteviä päättäjiä. Aluevaltuustoihin pitää siis tulla valituiksi ihan tavallisia suomalaisia, kuten kuntien ja kaupunkien valtuustoihinkin.

Aluevaalit ovat myös työmarkkinapoliittisesti iso asia, sillä noin 200 000 työntekijää siirtyy uusien työnantajien eli hyvinvointialueiden palvelukseen kunnista ja kuntayhtymistä. Koska työmarkkinat näyttävät olevan aikamoisessa murroksessa yleisemminkin, on syytä olla tarkkana, että kaikille hyvinvointialueiden työntekijöille taataan asialliset työsuhteen ehdot ja heidän työhyvinvoinnistaan pidetään huolta. Onnistuessaan alueiden työmarkkinatoiminta voi heijastua myönteisesti työmarkkinoille yleisemminkin.

Jo kohta kaksi vuotta suomalaisia ja koko maailmaa otteessaan pitänyt korona tuo aluevaaleihin oman lisänsä. On kuitenkin syytä uskoa, että niin poliitikot kuin terveys- ja vaaliviranomaiset tekevät kaikkensa, jotta vaalit voidaan järjestää terveysturvallisesti. Jokainen meistä on jo kahden vuoden aikana oppinut, miten tautitilanteessa pitää olla ja käyttäytyä. En siis jaksa uskoa, että äänestysaktiivisuus olisi koronan takia erityisesti uhattuna.

Pontta näkemykselleni antaa Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan (MTS) viime vuoden lopun tutkimus, jonka mukaan 77 prosenttia suomalaisista arvioi, että Suomessa koronan torjunnassa on onnistuttu erittäin tai melko hyvin. Se, että suomalaiset suhtautuvat näinkin myönteisesti tehtyihin toimiin koronan voittamiseksi, on mielestäni vähintäänkin mielenkiintoinen tulos siihen nähden, minkälaista meteliä mediassa ja oppositiossa asiasta on pidetty.

Liian monta kertaa poliittinen oppositio sekä monet mediat ja etujärjestöt ovat olleet eri mieltä siitä, mitä maan hallitus ja viranomaiset ovat koronan hoidosta kulloinkin päättäneet ja linjanneet. Mutta Suomen kansa on siis pääsääntöisesti luottanut valittuihin päättäjiinsä ja virkamiehiinsä. Tätäkään taustaa vasten on vaikea nähdä, että koronaa olisi Suomessa torjuttu kovinkaan eri tavalla, vaikka hallitusvalta olisi ollut millä tahansa hallituskoalitiolla.

Suomi on joka tapauksessa selviytynyt koronasta sekä terveydellisesti että taloudellisesti varsin hyvin kansainvälisesti vertailtuna. Eihän tällaisesta kriisistä mikään maa täysin kuivin jaloin selviä, koska koronan torjumisen vaikeus muun muassa virusmuunnoksineen ja lainsäädäntöongelmineen on uusi, vaikeasti hallittava ja koko ajan muuntuva asia. Terveys ja hyvinvointi eivät kuitenkaan ole ihmisille yhdentekeviä asioita, kuten viimeiset kaksi vuotta ovat osoittaneet. Siksi aluevaaleissa, ”sote-vaaleissa” kannattaa käydä äänestämässä.

Kirjoitus on julkaistu Demokraatissa 13.1.2022.