Meillä on jo se, minkä saaminen vaati Luisalta rohkeutta

Blogi 05.04. 09:00 Pihlajaniemi Marjo
Viestintäpäällikkö Marjo Pihlajaniemi

Kolumbia on yksi kymmenestä vaarallisimmasta maasta ay-liikkeen aktiiville. Satamatyöntekijöiden joukossa tehdyssä tutkimuksessa (2017) noin puolet työntekijöistä piti liittojen toimintaa hyvänä, mutta heistä yli 70 % ei uskaltanut liittyä liittoon.

Jokainen meistä voi kuvitella millaista rohkeutta tarvitaan, jotta ihmiset uskaltavat vaatia itselleen sekä yhteisesti parempia työoloja ja palkkaa. Tilanteen vaikeudesta huolimatta liitot ovat jatkaneet työtään työntekijöiden puolustamiseksi. Esimerkiksi kuljetusalan työntekijäliitto SNTT on kasvattanut jäsenmääräänsä ja pystyi painostamaan syksyllä 2018 Buenaventuran satamassa työnantajaa solmimaan työehtosopimuksen liiton kanssa. 

Mosambikissa televisio haastatteli kotiapulaisena toimivaa Luisa Pascalia Kotiapulaisten päivänä, ja ammattiliittoon vastikään liittynyt nainen kertoi asemastaan työelämässä. Suuri osa kotiapulaisista (kotitaloustyöntekijöistä) on nuoria naisia ja tyttöjä, jotka työskentelevät epävirallisissa ja epävakaissa työsuhteissa. He tekevät raskasta työtä pienellä, epäsäännöllisesti maksettavalla palkalla ja vailla arvostusta, ylityökorvauksia, lomia tai kirjallisia sopimuksia. 

Ongelma ei ole huono lainsäädäntö, vaan sen noudattaminen. Tieto oikeuksista on vähäistä, ja monet pelkäävät menettävänsä työnsä, jos he valittavat oloistaan. Luisan rohkeus palkittiin: työnantaja päätti, että hän saa vastedes pitää palkallisen vuosiloman ja vapaata kansallisina pyhäpäivinä. 

Meiltä ei vaadita rohkeutta liittyä liittoon ja monet eduista tulevat kuin manulle illallinen. Suomessa ay-liike on tehnyt sen, mistä Kolumbiassa tai Mosambikissa vielä unelmoidaan. Toisen unelma on toiselle jo arkipäivää. Ja kun jostain tulee arkipäivää, on helppo unohtaa, että tämän eteen on tehty töitä ja kehitys voi kääntyä myös taaksepäin.

Esimerkit Kolumbiasta ja Mosambikista ovat Suomen ammattiliittojen solidaarisuuskeskus SASKin projekteista.