Blogi

Ristelä Pekka

Pekka
Ristelä
Kansainvälisten asioiden päällikkö

Vastaan SAK:n kansainvälisen edunvalvonnan koordinoinnista ja kehittämisestä. Työssä painottuvat Euroopan unioni ja eurooppalainen yhteistyö, mutta myös globaalit kysymykset ovat tärkeitä. Edustan SAK:ta Euroopan talous- ja sosiaalikomiteassa. Aloitin SAK:ssa vuonna 2006 ja vuodet 2014–2016 johdin Suomen palkansaajajärjestöjen EU-edustustoa Brysselissä.

Koulutukseltani olen filosofiaa ja historiaa opiskellut valtiotieteiden maisteri. Vapaa-ajalla liikun mielelläni luonnossa ja merellä, mutta viihdyn myös kaupunkien kaduilla, kahviloissa ja taidenäyttelyissä.

Kansainvälisten asioiden päällikkö Pekka Ristelän kasvokuva.