Ei puolustusveroa

Blogi 03.07.2017 10:50 Järvinen Harri
SAK:n yhteyspäällikkö Harri Järvinen

Eduskunnan puolustusvaliokunta on pohdiskellut hävittäjähankintojen rahoittamista erillisellä puolustusverolla. Samaa rahoitusmallia ovat ajatelleet ääneen myös pääministeri Sipilä ja oppositiojohtaja Rinne. Uskallan olla herrojen kanssa eri mieltä.

Hävittäjähankinnat, muut puolustusmenot ja kaikki valtion eri hallinnonalojen menot pitää rahoittaa normaalista valtion budjetista. Ei niin, että budjetin ulkopuolella kerättäisiin erillisverotuksella korvamerkittyä rahaa.

On selvää on, ettei useiden miljardien hävittäjähankintaa voida ”maksaa” kerralla, mutta erillisveroa ei silti tarvita. Rahoitusmalleja on paljon muitakin, esimerkiksi perinteinen velanotto.

Vaikka Suomen julkisen velan osuus bruttokansantuotteesta huitelee yli sallitun 60 prosentin, EU-maiden keskiarvo on jo yli 90 prosenttia. Suomi voi siis ottaa lisää velkaa, jos sitä pidetään perusteltuna vaikkapa juuri hävittäjähankintoja ajatellen. Uskon, että myös kansalaisten mielestä normaali velanotto on yhden hallinnonalaa koskevaa lisäveroa hyväksyttävämpi vaihtoehto.

Eduskunta ja hallitus väistäisivät vastuunsa, jos jollekin hallinnonalalle tai osalle sitä annettaisiin oma verotusoikeus. Toki poliitikot päättäisivät senkin veron suuruudesta, mutta oleellista on, ettei tämän vapaamatkustajan tarvitsisi kamppailla muita valtion menoja vastaan vuosittaisissa budjettiväännöissä.

Kaikkiaan koko hävittäjähankinta herättää kysymyksiä. Sen hankintakustannus on esitettyjen arvioiden ja tarpeiden mukaan jopa kymmenen miljardia euroa, jonka päälle tulee vielä huikea 20 miljardin euron elinkaarikustannus.

Hävittäjät ovat otsikoissa ja puheissa tämän tästä, mutta toisaalta toistellaan, että suurimmat uhkat liittyvät kyberhyökkäyksiin, terrorismiin ja ilmastonmuutokseen. Mihin näiden uhkien torjunnassa hävittäjiä erityisesti tarvitaan? Varmaan koneitakin pitää uusia aika ajoin, mutta ainakin mittaluokka on syytä harkita tarkoin.

Harri Järvinen
Kirjoittaja on SAK:n yhteyspäällikkö
harri.jarvinen@sak.fi

Teksti on julkaistu Kouvolan Sanomissa 3. heinäkuuta