Vuoden opinto-ohjaaja on Emmi Hannuksela

Vuoden opoksi on valittu Emmi Hannuksela (30) Viljakkalan Yhtenäiskoulusta Ylöjärveltä.
01.02.2018 16:59
SAK, SOPO ja TAT

Valintaraati kiittää Hannukselaa monipuolisesta työkokemuksesta. Raadin mukaan Hannukselan työskentelyä leimaa positiivisuus, innostus ja kiinnostus oppilaita kohtaan.

– TET-jaksojen järjestäminen ja työpaikkojen kiertäminen auttaa pitämään yllä opinto-ohjaajan työssä välttämättömiä työelämäyhteyksiä. Myös ystävien ja kollegoiden työelämäkokemuksista on apua nuoria ohjatessa, korostaa Hannuksela.

Hannukselan valinta julkistettiin tänään torstaina Valtakunnallisilla opo-päivillä. Vuoden opo-palkinto jaettiin jo 27. kerran. Valintaraadissa olivat mukana Suomen opinto-ohjaajat ry, Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry ja Taloudellinen tiedotustoimisto TAT.

Anssi Martikaiselle opinto-ohjauksen elämäntyö-palkinto

Anssi Martikainen Imatralta palkittiin Suomen opinto-ohjauksen Elämäntyö-palkinnolla. Saimaan ammattioppilaitoksessa opinto-ohjaajana työskentelevä Martikainen on koko persoonaltaan työhönsä heittäytyvä pitkän linjan ammattilainen.

– Opinto-ohjaus on vienyt haasteineen mukanaan. Jatkuva opiskelu ja koulutuspolitiikan seuraaminen on mielenkiintoista ja pitää ajan hermolla. Toimivat ja laajat työelämäyhteydet ovat opinto-ohjaajalle tärkeitä, Martikainen painottaa.

Valtakunnallisilla opo-päivillä juhlistettiin myös opinto-ohjauksen 50-vuotista historiaa.

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Kieli

Näin tietojasi käytetään

Lähettämällä lomakkeen hyväksyt tietojesi käytön kuvauksen mukaisesti.