Työttömien aktiivisuuden tarkastelusta luovuttava – Aktiivimallia vastustava kansalaisaloite luovutettiin eduskunnalle

Aktiivimallin kumoamista vaativa kansalaisaloite luovutettiin tänään perjantaina eduskunnalle mielenosoituksen vauhdittamana. Kansalaisaloite keräsi yli 140 000 allekirjoitusta muutamassa kuukaudessa.
09.03. 13:09
SAK
Eduskuntatalon portailla osoitettiin tänään perjantaina mieltä aktiivimallia vastaan. Samaan aikaan mallin kumoamista vastustava kansalaisaloite luovutettiin eduskunnan käsittelyyn.

SAK aikoo seurata tarkkaan, että aktiivimallin kumoamista vaativa kansalaisaloite saa perusteellisen, mutta nopean käsittelyn eduskunnassa vielä tänä keväänä.

Aktiivimallia on survottu eteenpäin kiireellä ja vaikuttaa siltä, että tavoitteena on vain työttömyysturvan leikkaaminen, ei työttömien aito aktivointi, SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta on todennut.

Samaa mieltä on mielenosoitukseen osallistunut Mari Saloheimo. Hän on etsinyt aktiivisesti työtä jo vuoden ajan ja tehnyt aiemminkin vain pätkätöitä.

– Aktiivimallissa ei ole järkeä, se tuntuu työttömien kiusaamiselta. TE-toimisto ei ole tarjonnut minulle työtä eikä myöskään palveluja, joilla voisin osoittaa aktiivisuuteni, Saloheimo manaa.

SAK on edellyttänyt, että työttömiä ei saa aktiivimallin puutteiden takia ajaa kohtuuttomiin tilanteisiin ja rangaista työttömyysturvaa leikkaamalla.

SAK julkaisi oman kannustavan työllistymisen mallinsa tammikuussa. SAK:n malli lieventää työttömyysturvan karensseja merkittävästi ja rohkaisee työttömiä palveluilla ja porkkanoilla.

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Kieli

Näin tietojasi käytetään

Lähettämällä lomakkeen hyväksyt tietojesi käytön kuvauksen mukaisesti.