SAK:n edustajisto luotaa työmarkkinatilannetta

SAK:n edustajiston kaksipäiväinen kokous alkaa torstaina kello 11. Kokouksessa edustajisto keskustelee muun muassa työmarkkinatilanteesta ja pohtii työntekijän asemaa alustataloudessa.
22.11.2017 14:57
SAK
Uutiset Ammattiliitot
Edustajisto. Kuvaaja: Patrik Lindström / SAK

Kokouksen aluksi SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta luo katsauksen ajankohtaisiin työmarkkina-asioihin. Katsauksen jälkeen alkaa edustajien yleiskeskustelu. Keskustelun lomassa jaetaan vuotuinen Duunari-stipendi ammatistaan ylpeälle nuorelle osaajalle.

Ensimmäisen kokouspäivän päätteeksi edustajat arvioivat, kuuluuko työntekijän ääni alustataloudessa. Alustatalous on SAK:n Mahdollisuuksien aika -hankkeen toinen teema vuonna 2017. Edustajille esitellään teemaa koskevat selvitykset, joiden perusteella he linjaavat SAK:n jatkotoimia alustataloutta koskevissa kysymyksissä.

Edustajisto käsittelee kokouksessaan myös jäsenliittojen esittämät asiat sekä SAK:n toiminta- ja taloussuunnitelman ensi vuodelle. Perjantaina edustajisto käy läpi muun muassa SAK:n eduskuntavaalitavoitteita.

Edustajiston puheenjohtajana toimii Palvelualojen ammattiliiton PAMin puheenjohtaja Ann Selin, joka on kuitenkin kokouksen aikana Vatikaanissa paavi Franciscuksen koolle kutsumassa sosiaalisesti kestävän tulevaisuuden seminaarissa. Helsingin Paasitornissa edustajiston kokousta johtavat siksi varapuheenjohtajat Helena Nieminen Julkisten ja hyvinvointialojen liitosta JHL:stä sekä Rauno Lehtinen Teollisuusliitosta.

SAK:n edustajiston kokouksen aihetunnus sosiaalisessa mediassa on #SAKedustajisto.

Liitoilta 9 esitystä edustajistolle – Vuokratyön käyttöä rajattava ja samapalkkaisuutta edistettävä

SAK:laiset ammattiliitot ovat tehneet yhdeksän esitystä edustajistolle. Esitykset koskevat työsuhteen ja yrittäjyyden rajanvedon selkiyttämistä, SAK:n roolin kirkastamista ammattiliittojen edunvalvonnan koordinaatiossa, samapalkkaisuusperiaatteen edistämistä sekä vuokratyön käytön rajaamista vain ruuhkahuippuihin ja luottamusmiesten toimivaltuuksiaen vahvistamista vuokratyöntekijöiden asioiden hoitamisessa.

Liitot esittävät myös työsuojeluvaltuutetulle vahvempaa osallistumisoikeutta työterveysneuvotteluun, SAK:n yhteistä työttömyyskassakonsernia koskevan selvitystyön vauhdittamista, työlupien saatavuusharkinnan säilyttämistä ja vapaakauppasopimusten vaikutuksien uudelleenarvioimista.

Liittojen esitykset sekä edustajiston kokouksen puheet ja päätökset löytyvät osoitteesta www.sak.fi/edustajisto.

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Kieli

Näin tietojasi käytetään

Lähettämällä lomakkeen hyväksyt tietojesi käytön kuvauksen mukaisesti.