SAK, STTK ja AKAVA: Sama palkka samanarvoisesta työstä - jatkuva haaste

29.03.2001 10:21
SAK

Naisten palkat ovat Suomessa edelleen vajaat 80 prosenttia miesten palkoista; suhde on ollut tämä jo 1970-luvun loppupuolesta asti. Suomessa palkkaerojen taustalla on muun muassa työmarkkinoiden voimakas eriytyminen miesten ja naisten työmarkkinoihin. Aivan viime vuosina palkkaerojen on jopa pelätty olevan kasvussa mm. tulospalkkauksen yleistyessä.

Hanasaaressa järjestettävä asiantuntijoille kohdennettu kutsuseminaari on osa Euroopan Ammatillisen Yhteisjärjestön EAY:n käynnistämää samapalkkaisuuden edistämiseen keskittyvää kampanjaa. Samapalkkaisuuskampanjan käynnistämisestä päätettiin vuonna 1999 pidetyssä EAY:n Helsingin kongressissa.

EAY edellyttää toimia samapalkkaisuuden toteuttamiseksi Euroopan maissa. Erityisesti EU-maita sitoo EU:n perustusasiakirjan samapalkkaisuutta koskeva artikla 141 (ent. 119 artikla) sekä samapalkkaisuusdirektiivi. Euroopan Yhteisöjen Tuomioistuin EYT on antanut useita samapalkkaisuutta koskevia päätöksiä, joissa se on tulkinnut samapalkkaisuuden sisältöä. Euroopan Unioni on lisäksi laatinut asiassa toimintaohjeiston ja nostaa samapalkkaisuuden edistämisen esille myös tasa-arvo-ohjelmassaan vuosille 2001-05.

EAY avaa samapalkkaisuutta koskevat www-sivut kevään kuluessa osoitteessa http://www.etuc.org/equalpay/round.html. Sivuille kootaan maittain tietoja naisten ja miesten palkoista, palkkaerojen syistä, työmarkkinajärjestöjen toimista ja samapalkkaisuutta koskevista oikeustapauksista.

SAK:n, STTK:n ja AKAVA:n 'Sama palkka samanarvoisesta työstä - jatkuva haaste' -seminaari järjestetään EU:n rahoitustuella.

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Kieli

Näin tietojasi käytetään

Lähettämällä lomakkeen hyväksyt tietojesi käytön kuvauksen mukaisesti.