SAK mukana Turun Eurooppa-foorumilla: Eurooppa odottaa uudistuksia – mihin Suomi on valmis?

Turussa järjestetään tänä vuonna ensimmäistä kertaa EU-aiheinen keskustelutapahtuma. Turun Eurooppa-foorumi kokoaa Turkuun satoja huippuvaikuttajia Suomesta ja muualta EU:sta 30.8.–1.9.2018.
11.07.2018 17:05 Heidi Salminen
Turun Eurooppa-foorumi järjestetään 30.8.–1.9.2018.

Turun Eurooppa-foorumilla järjestettävä SAK:n, Akavan, STTK:n ja EK:n yhteinen paneelikeskustelu nostaa keskusteluun ne maakohtaiset suositukset eli toimenpiteet, joita Euroopan unioni toisaalta suosittelee ja toisaalta vaatii Suomelta.

Euroopan komissio julkaisi 23. toukokuuta 2018 talouspolitiikan EU-ohjausjakson puitteissa esityksensä Suomea koskeviksi maakohtaisiksi suosituksiksi tulevalle vuodelle. Niillä Euroopan komissio ja suositukset heinäkuussa hyväksyvä neuvosto arvioivat jäsenmaiden finanssi-, makrotalous- ja rakennepolitiikkaa, antavat uusia suosituksia ja valvovat vanhojen suositusten toimeenpanoa.

Työmarkkinajärjestöjen mielestä on tärkeää keskustella syvällisesti ja julkisesti maakohtaisista suosituksista. Mihin Suomi on valmis, kun Eurooppa odottaa uudistuksia?

Paneeliin osallistuvat eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho, suuren valiokunnan varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Tytti Tuppurainen, Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder, SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta, STTK:n puheenjohtaja Antti Palola, Elinkeinoelämän Keskusliiton johtaja Taina Susiluoto sekä European Movement Internationalin hallituksen ja Euroopan komission puheenjohtajan erityisneuvonantajatiimin jäsen Aura Salla. Tilaisuuden alustajana toimii yksikönpäällikkö Outi Slotboom Euroopan komissiosta.

Keskustelutilaisuus järjestetään Turun ruotsalaisessa teatterissa perjantaina 31. elokuuta klo 15.00−16.30. Sen toteuttaa suomalaisen Eurooppaliikkeen kattojärjestö Eurooppalainen Suomi ry yhteistyössä työmarkkinajärjestöjen kanssa.

Turun Eurooppa-foorumi koostuu seminaareista, paneelikeskusteluista, kyselytunneista ja kansalaiskeskusteluista. Avoin ja maksuton tapahtuma on tarkoitettu kaikille Euroopan unionista kiinnostuneille.

SAK on yksi tapahtuman yhteistyökumppaneista.

Lue tapahtuman tarkempi ohjelma Turun Eurooppa-foorumin sivuilta.

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Kieli

Näin tietojasi käytetään

Lähettämällä lomakkeen hyväksyt tietojesi käytön kuvauksen mukaisesti.