SAK: Hallituksen lainsäädäntötyötä leimaa vastuuton hätäily

SAK:n hallitus seuraa huolestuneena työlainsäädännön heikentämisesitysten valmistelua ja kokoontuu poikkeuksellisesti juhannuksen jälkeen keskustelemaan järjestöllisistä toimista.
04.06.2018 13:53
SAK
Hallitus päätti kehysriihessä työlainsäädäntöä heikentävistä esityksistä. Kuva: Lauri Heikkinen/Valtioneuvoston kanslia

Nykyinen maan hallitus on käytännössä lopettanut kolmikantaisen valmistelun ja esitykset tulevat työmarkkinaosapuolille viime hetkellä.

Kolmikanta on vakiintunut tavaksi viedä isoja yhteiskunnallisia asioita eteenpäin, koska maan hallitus on saanut siinä käyttöönsä eri osapuolten asiantuntijoiden osaamisen sekä heidän sitoutumisensa yhdessä neuvoteltuun lopputulokseen. Kolmikanta onkin ollut viime vuosikymmeninä usean ison yhteiskunnallisen uudistuksen syntypaikka. 

– Todellisen kolmikannan sijasta työmarkkinajärjestöille tarjotaan valmiiden esitysten kuittaamista tai nopeasti tehtyä ideologista työryhmäpesua, jossa ei ole tarkoituskaan selvittää asioita tai arvioida vaikutuksia. Työmarkkinajärjestöistä luodaan viikunanlehti, jonka varjolla hallitus voi todeta lakivalmistelun tehdyn yhteistyössä niiden kanssa, SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta sanoo.

Esimerkiksi alle 30-vuotiaiden vähintään kolme kuukautta työttömänä olleiden pätkätyöllistämisen ja alle 20 hengen yritysten perusteettomien irtisanomisten vaikutuksista ei ole saatu kunnon tutkimustietoa etukäteen. 

– Tutkimuslaitoksien arviot tulevat vasta valmistelun loppuvaiheessa eikä ennen, kuten loogista olisi.

SAK:n hallitus seuraa tarkasti sekä työttömyysturvan karenssiuudistuksen eli aktiivimalli 2:n että kehysriihipäätösten valmistelua. Tällä hetkellä näyttää siltä, että lakiesitykset menevät lausuntokierrokselle kesällä ja eduskunnalle päätettäväksi heti syksyllä. Toistaiseksi hallitus on kutsunut työmarkkinajärjestöjä lähinnä kuulemaan muttei osallistumaan. 

– Hallitus ei huomioi sitä kokemusta, mitä meillä on työpaikoilta käytännössä. Kummassakin esityksessä on isoja riskejä nuorten syrjimiseen ja asiattomien irtisanomisten lisääntymiseen. 

– Emme voi tehdä näistä muuta johtopäätöstä kuin, että lait yritetään saada voimaan tällä hallituskaudella välittämättä esitysten liian kevyestä ja yksipuolisesta valmistelusta.

Lue myös viime viikolla lähetetystä kannanotosta, jossa palkansaaja-, nuoriso-, opiskelija-, nais- ja perhejärjestöt vetoavat hallitukseen, jotta se vetäisi pois valmistelusta nuorten työsuhdeturvaa heikentävän esityksensä. 

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Kieli

Näin tietojasi käytetään

Lähettämällä lomakkeen hyväksyt tietojesi käytön kuvauksen mukaisesti.