Ratkaisun avaimet: Ammatin vaihtaminen ei saa olla elämää suurempi asia
Ongelma työntekijän kannalta: Koulutus on kankeaa
Ammattinvaihdon takana voi olla monia syitä, mutta uuteen ammattiin kouluttautuminen työuran aikana koskee tulevaisuudessa yhä useampia. Tästä useimmat ovat samaa mieltä, mutta silti ammatin vaihtaminen on kankeaa, sanoo SAK:n Mikko Heinikoski.
Työntekijän näkökulmasta ongelmia on useita, Heinikoski huomauttaa. Toimeentulo huolettaa, uuden ammattitutkinnon opiskelu kestää kauan, koulutusjärjestelmä on pirstalainen, tietoa ja ohjausta on tarjolla vähän, työpaikoilla ei usein lainkaan.
SAK:laisille ongelma on sekin, että vaikka tukimuodot ovat kaikille samat, ne tukevat paremmin korkea-asteen koulutuksen saaneiden kouluttautumista. Korkeakoulututkinnot ovat laaja-alaisia ja niitä on helpompi täydentää.
– Duunariväki jää tässä vähemmälle. Erityisen vaikeaa alan vaihto on niille, joilla ei ole pohjalla toisen asteen tutkintoa. Heillä on töissä kertynyttä osaamista, mutta sitä on vaikea näyttää toteen, Heinikoski sanoo.
Ongelmana ovat myös jäykät asenteet. Heinikosken mielestä ajatusmalli on yhä se, että samalla koulutuksella tehdään saman alan töitä koko työura.
Ongelma työnantajan kannalta: Uutta osaamista tarvitaan
Yrityksissä tarvitaan jatkuvasti uudenlaista osaamista. Moni etsii koko ajan esimeriksi työntekijöitä, joilla olisi paitsi ammattiosaamista, myös hyvät digivalmiudet.
Yrityksiäkin hyödyttäisi, jos alan vaihtaminen olisi helpompaa. Työnantajan intresseissä ei silti aina ole kannustaa omien työntekijöiden kouluttautumista uudelle alalle: moni pelkää kadottavansa sitä kautta hyvän työntekijän.
Työnantajalle pitäisi olla nykyistä yksinkertaisempaa järjestää koulutusta työntekijöilleen. Yleensä työpaikoilla on eri koulutustason ihmisiä, eikä heille saa aikuiskoulutusta yhdeltä luukulta. Aikuiskoulutukset myös tarjoavat enemmän kehittymistä omalla alalla, eivät kokonaan uutta ammattia.
Ratkaisun avaimet: Joustoa ja elinikäistä oppimista
Koko aikuiskoulutusjärjestelmä pitäisi uudistaa, sanoo Mikko Heinikoski. Hänestä suomalainen ajattelu lähtee liikaa siitä, että on opiskeltava kokonainen uusi tutkinto tutkinnon päälle, kun tarvittaiisiin enemmän palastelua, joustavuutta ja elinikäistä oppimista.
SAK on ehdottanut esimerkiksi avoimia ammattiopistoja, joissa olisi alanvaihtoa helpottamaan tähtääviä lyhyitä ja ketteriä opintokokonaisuuksia. Opiskella voisi vaikka työn ohessa tai vapaa-ajalla.
Toinen ratkaisu löytyy tukijärjestelmästä. Aikuiskoulutustuen pitäisi sopia joustavaan ja lyhytaikaiseen kouluttautumiseen ja alan vaihdon ennakointiin.
– Nyt on miltei niin, että duunari voi vaihtaa alaa vain työkyvyttömyyden tai työttömyyden takia, Heinikoski sanoo.
Kolmas tärkeä asia on, että kaikille pitää taata toisen asteen tutkinto . Pohjatutkinto tuo turvaa ja osaamista, joka helpottaa ammatinvaihtoa vaikka työpaikan sisällä.
– Esimerkiksi Uudenmaan autotehtaalle palkattiin valmistavaan työhön parturi-kampaajia, jotka saivat lisäkoulutusta. Heillä oli jo kädentaitoja.
Neljäs asia on osaamisen tunnistaminen ja tekeminen eri tavoin näkyväksi. Uudistuneessa opetussuunnitelmassa lapsia ja nuoria tahdotaan kasvattaa löytämään vahvuutensa, mutta monelta ammattilaiselta ne ovat hukassa.
– Työpaikat tarvitsisivat koulujen tapaan opoja, jotka auttaisivat työntekijöitä kartoittamaan ja ymmärtämään omaa osaamistaan ja etenemään työurallaan.
Ja lopuksi: ratkaisun avaimet ovat aina myös asenteissa. Ammatinvaihtoa ei tule pitää enää elämää suurempana asiana.
Tehdään edes tämä: Kolme selkeää ehdotusta
Jos koko aikuiskoulutusjärjestelmän uudistaminen tuntuu liian isolta palalta, Mikko Heinikoskella on kolme konkreettista, toteutettavissa olevaa ehdotusta, jotka osaltaan sujuvoittaisivat ammatin vaihtamista.
Ensimmäinen on yksinkertainen: kun työpaikoilla on tehty koulutussuunnitelma, voisiko sen myös kaivaa esiin ainakin kerran vuodessa ja oikeasti miettiä, miten henkilöstön osaamista voisi kehittää?
Toinen asia, joka pitäisi Heinikosken mielestä vähintään tehdä, on oppivelvollisuusiän nostaminen 18 vuoteen. Se vaikuttaisi myös siihen, että toisen asteen tutkintojen määrä nousisi hiljalleen.
Kolmas teko on, että työpaikoilla pitäisi olla mahdollisuus saada kohtuullisen kevyellä ja vaivattomalla tavalla kuntoon työntekijöiden digivalmiudet.
– Se voisi olla vähän kuin nykyinen ATK-ajokortti, mutta päivitettynä tähän hetkeen ja käytännön tarpeisiin.
Veera Luoma-aho
