PAMilta uusi työnhakupalvelu jäsenille – Duunisivut välittää tietoa avoimista työpaikoista

Palvelualojen PAM on avannut jäsenilleen ja palvelualojen töistä kiinnostuneille työnhakusivuston. Duunisivut-palvelu tukee työnhakijoita työnhaussa tarjoamalla tietoa palvelualojen avoimista työpaikoista.
21.03.2018 13:01
SAK
Duunisivut on PAMin uusi työnhakupalvelu.

PAM toteuttaa kaikille avoimen Duunisivut-palvelun yhdessä Duunitori Oy:n kanssa.

– Palvelu on hyvä esimerkki liittojen tekemistä uudistuksista, joiden tarkoituksena on tukea jäseniä työnhaussa, hankepäällikkö Saana Siekkinen toteaa.

Hän työskentelee SAK:ssa työttömyysturvan kehittämishankkeessa, joka etsii uusia ratkaisuja työttömien palvelujen ja työttömyysturvan kehittämiseksi. Vuoden 2018 kestävä hanke on SAK:n ja SAK:laisten liittojen sekä työttömyyskassojen yhteinen.

 – Työvoimapalvelut mullistuvat maakuntauudistuksen myötä, kun osa nykyisten TE-toimistojen palveluista siirtyvät uusien maakuntien vastuulle. Uudistukset vaikuttavat myös liittojen työttömyyskassojen toimintaan.

– Hankkeessa pohdimme myös, millaisen roolin työttömyyskassat ja liitot voisivat ottaa työnvälittäjinä sekä ura- ja ohjauspalveluiden tuottajana, Siekkinen lisää.

Avoimet työpaikat löytyvät Duunisivujen osoitteesta http://tyopaikat.pam.fi ja jatkossa myös PAMin verkkosivujen kautta. 

Lue Duunisivuista lisää PAMin sivuilta.

Lue lisää työttömyysturvan kehittämishankkeesta SAK:n sivuilta.

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Kieli

Näin tietojasi käytetään

Lähettämällä lomakkeen hyväksyt tietojesi käytön kuvauksen mukaisesti.