Kysely: Kesätöitä yhä useammalle SAK:laisilta aloilta

SAK:laiset työpaikat palkkaavat tänä vuonna kesätyöntekijöitä selvästi enemmän kuin kahtena edellisenä vuonna.
12.05.2017 06:53
SAK

Melkein kolme neljästä eli 72 prosenttia SAK:laisista luottamushenkilöstä kertoo työpaikkansa palkkaavan kesätyöntekijöitä. Viime vuonna näin arvioi 64 prosenttia ja toissa vuonna 68 prosenttia vastaajista.

Suomen suurimman palkansaajajärjestön luottamushenkilöpaneelin mukaan 14 prosenttia SAK:laisista työpaikoista aikoo kasvattaa kesätyöntekijöiden määrää viime vuodesta.

– Suomen orastava talouskasvu näkyy myös sijoituksina nuorten työllistymiseen ja sitä kautta heidän tulevaisuuteensa, järjestöasiantuntija Tatu Tuomela iloitsee.

– Nuorten työllistäminen kannattaa, sillä kesätyö on yritykselle hyvä keino löytää uusia työntekijöitä. Diginatiivilla sukupolvella on myös uudenlaista osaamista, josta on hyötyä yritystoiminnalle.

Kesätöiden määrä on kasvanut eniten teollisuuden työpaikoilla – yhdeksän prosenttiyksikköä edellisvuoteen verrattuna.

Eniten kesätyöpaikkoja tarjoaa edelleen julkinen ala, jossa kolme neljästä eli 76 prosenttia luottamushenkilöistä arvioi työpaikkansa palkkaavan kesätyöntekijöitä. Viime vuonna näin arvioi 69 prosenttia vastanneista.

Joka viides hyödyntää Tutustu ja tienaa -ohjelmaa

SAK:laisista työpaikoista joka viides tarjoaa nuorelle kesätöitä Tutustu työelämään ja tienaa -harjoitteluohjelman kautta, mikä on hiukan enemmän kuin edellisvuosina. Parin viikon pituinen ohjelma on suunnattu peruskoululaisille, kymppiluokkalaisille ja lukiolaisille. 

Kesäharjoitteluohjelman tarjoavat useimmiten yksityisten palvelualojen työpaikat, joista ohjelmaa hyödyntää melkein joka kolmas eli 30 prosenttia työpaikoista.

Järjestöasiantuntija Tatu Tuomela muistuttaa, että kesäharjoittelu on usein nuorelle ensimmäinen kokemus työelämästä.

– Toivon työpaikkojen ottavat nuoret vastaan avoimin mielin ja kohtelevan heitä yhtä reilusti kuin muitakin työntekijöitä.

Tuomelaa huolestuttaa se, että vastaajista vajaa kolmannes eli 31 prosenttia kertoo, ettei heidän työpaikallaan tehdä tällä hetkellä kesätyöntekijöille perehdytyssuunnitelmaa.

– Kesätyöntekijällä on aina oikeus saada asianmukainen perehdytys työhönsä. Riittävä opastus, kirjallinen työsopimus ja ajallaan annettu työtodistus antavat myönteisen ja reilun kuvan yrityksestä, Tuomela korostaa.

SAK:n luottamushenkilöpaneeliin vastasi huhtikuussa 907 luottamusmiestä ja työsuojeluvaltuutettua. Kesätyöpaikkoja on kartoitettu paneelilla vuodesta 2013.

Kesätyöt SAK:laisilla aloilla – SAK:n luottamushenkilöpaneeli huhtikuu 2017

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Kieli

Näin tietojasi käytetään

Lähettämällä lomakkeen hyväksyt tietojesi käytön kuvauksen mukaisesti.