Jarkko Eloranta: SAK ei hyväksy nuorten ajamista silppu- ja pätkätöihin 

SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta kritisoi hallitusta jatkuvasta työlainsäädännön heikentämisestä. Ei voi kuin ihmetellä määrätietoisuutta, jolla hallitus palkansaajia kurittavaa linjaansa jatkaa, Eloranta sanoo.
21.04.2018 16:00
SAK
Jarkko Eloranta. Kuva Patrik Lindström/SAK

Hallituksen kehysriihessä esittämät työelämän heikennykset tuovat epävarmuutta yli puolen miljoonan palkansaajan elämään.

– Esitykset lisäävät taas kerran työelämän turvattomuutta ja työntekijöiden pelkoa mielivallan leviämisestä työpaikoille, Eloranta toteaa.

Sipilän hallitus esittää, että henkilöperusteista irtisanomista helpotetaan alle 20 henkeä työllistävissä yrityksissä. Lisäksi hallituksen listalla on määräaikaisen työsuhteen perusteista luopuminen alle 30 vuotiaiden työntekijöiden kohdalla, jos he ovat olleet yhtäjaksoisesti kolme kuukautta työttömänä työnhakijana. 

Määräaikaisuuden perusteen poistaminen alle 30-vuotiailta uhkaa lisätä silppu- ja pätkätöiden tekemistä ja heikentää nuorten ja erityisesti nuorten naisten toimeentuloa ja tulevaisuuden uskoa.

– Esitetyillä muutoksilla on laajat vaikutukset ja tällä kertaa erityisesti nuoriin. Ei ole mikään ihme, että nuorten luottamus on koetteilla. Tämän tyyppisillä päätöksillä voi olla myös kielteisiä vaikutuksia haluun perustaa perhe.

Naisvaltaisilla aloilla jo paljon määräaikaisia työsuhteita

Eloranta huomauttaa, että yksityisissä ja julkisissa palveluissa käytetään paljon määräaikaisia työsuhteita ja ne ovat naisvaltaisia aloja. 

– Kunta-alalla on runsaasti oikeustapauksia, joissa työnantaja on käyttänyt määräaikaisia työsuhteita ilman perusteita. Hallituksen kehysriihen esitysten myötä ketjutuksien määrä uhkaa lisääntyä.

Kehysriihen esitykset ovat jatkumoa pitkässä työ- ja sosiaalilainsäädännön heikennysten sarjassa, joita Sipilän hallitus on tehnyt koko vaalikauden ajan. Kolmen vuoden aikana on muun muassa leikattu työttömyysturvaa, pidennetty työntekijöiden koeaikaa, lyhennetty takaisinottovelvoitetta sekä poistettu pitkäaikaistyöttömien määräaikaisuuden perusteet. 

Hallitus tekee päätöksiä tunnepohjalta ja Suomen Yrittäjien painostuksesta

– Kaikkia toimia on perusteltu työllisyyden paranemisella, mutta ainakaan toistaiseksi ei ole saatu näyttöä juuri näiden toimien vaikuttavuudesta.

Tuntuu siltä, että hallitus tekee päätöksiä tunnepohjalta ja Suomen Yrittäjien painostuksesta.

Eloranta tähdentää, että irtisanomissuojan ja määräaikaisuuden perusteiden heikentämisessä on myös oikeudellisia ongelmia, jotka on selvitettävä perinpohjin. Suomen kansallinen lainsäädäntö ja EU:n oikeuskäytäntö edellyttävät lähtökohtaisesti työntekijöiden yhdenvertaista kohtelua. 

– SAK:n arvion mukaan esitetyt heikennykset ovat ongelmallisia niin perustuslain kuin EU- ja ILO-tason sääntelyn näkökulmasta. Tämä on syytä selvittää tarkoin ennen kuin mahdollisia lakialoitteita viedään eteenpäin.

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Kieli

Näin tietojasi käytetään

Lähettämällä lomakkeen hyväksyt tietojesi käytön kuvauksen mukaisesti.