Hallitus julkisti vähimmäispalkan alle maksavat yritykset Britanniassa

Lakisääteinen vähimmäispalkka ei vielä takaa, että sitä noudatetaan. Britannian hallitus julkisti joulukuussa luettelon 260 yrityksestä, jotka maksoivat työntekijöilleen palkkaa vähemmän kuin laki sallii.
11.12.2017 08:35
SAK
Kuvaaja: Sarah Joy. Creative Commons.

Britannian konservatiivihallitus julkisti jälleen luettelon yrityksistä, joiden on havaittu maksavan työntekijöilleen alle lakisääteisen vähimmäispalkan.

Joulukuun luettelossa on mukana 260 yritystä osoitteineen. Niistä kerrotaan  lisäksi tarkka summa, joka työntekijöiden palkoista puuttuu sekä alipalkattujen työntekijöiden määrä.

Hallitus aloitti tämän "name and shame" -käytännön vuonna 2013. Luettelon julkaisee elinkeino-, energia- ja teollisuusstrategiaministeriö.

Nyt viranomaiset löysivät 1,9 miljoonan euron palkkavajeen, joka kohdistui 16 000 työntekijään. He ovat jo valmiiksi maan pienipalkkaisimpia työntekijöitä.

Palkat määrättiin maksuun. Samalla viranomaiset sakottivat 250 yritystä 1,5 miljoonalla eurolla vähimmäispalkkasäädösten rikkomisesta.

Eniten alipalkkausta esiintyi vähittäismyynnissä, kampaamoissa sekä ravintola- ja majoitusyrityksissä.

Lakia rikkoneiden kärjessä loisti tytäryhtiöineen urheiluvaate- ja välinekauppa Sports Direct, jolla on verkkomyyntiä Suomeenkin. Britannian suurin ammattiliitto Unite on arvostellut pitkään Sports Directin ja sen tytäryhtiöiden työoloja ja -ehtoja.

Unite-liiton apulaispääsihteeri Steve Turner sanookin, että ilman liiton toimia yhtiön "viktoriaanisten" työolojen paljastamiseksi hallituksen luettelo olisi näyttänyt erilaiselta.

Sports Direct pienensi monin tavoin työntekijöiden tuloja. Minuutin myöhästyminen vei palkasta 15 minuutin verran, mutta ylityötä ei huomioitu.

Työntekijät eivät saaneet käyttää yhtäkään myynnissä olevista 802 vaatemerkistä. Työvuoron päätyttyä heidät tarkastetaan, eikä tämä kuulu työaikaan.

"Päivän luettelon pitäisi pelottaa roistomaisia työnantajia maan joka puolilla. Maksa työntekijöillesi asiallisesti tai edessä ovat raskaat sakot ja häpeä lehdistössä", sanoo Britannian keskusjärjestö TUC:n pääsihteeri Frances O’Grady.

Lakisääteinen vähimmäispalkka ei ratkaise pulmia muuallakaan. Saksan keskusjärjestö DGB uutisoi selvityksestä, joka kertoo 1,8 miljoonan saksalaisen jääneen alle vähimmäispalkan.

Australialaisen selvityksen mukaan yli miljoona australialaista on jäänyt alle vähimmäispalkan. Kyselyyn vastanneista 43 prosenttia kertoi jossain elämänsä vaiheessa heille maksetun alle vähimmäispalkan.

Heikki Jokinen / Vapaa toimittaja

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Kieli

Näin tietojasi käytetään

Lähettämällä lomakkeen hyväksyt tietojesi käytön kuvauksen mukaisesti.