Digitalisaatio iskee nuoriin, eläköityviin ja keskiluokkaan − SASKin seminaarissa pohdittiin ay-liikkeen roolia muutoksen keskellä

Ay-liikkeellä on keskeinen rooli siinä, miten työntekijät pidetään mukana työelämän suurissa muutoksissa. Asiasta keskusteltiin tänään Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASKin järjestämässä miniseminaarissa Helsingissä.
14.06.2018 14:18
SAK

Pohjoismaiden teollisuustyöntekijät Nordic IN -järjestön pääsihteeri Reijo Paananen korosti puheenvuorossaan koulutusta ja osaamisen kehittämistä.

− Ammattiliitoilla on vastuu tuottaa jäsenilleen sellaista koulutusta, jolla he pysyvät työelämän kehityksen mukana.

Digitalisaatioon liittyy ja tulee liittymään entistä enemmän kysymyksiä myös siitä, kuka omistaa työntekijästä tuotettavan datan ja miten sitä käytetään.

− Ay-liikkeen keskeinen tehtävä on olla tässä keskustelussa mukana. Tulevaisuudessa ay-liikkeen rooli punnitaan työolosuhteiden ja työntekijöistä kerätyn tiedon valvonnassa, kommentoi Palvelualojen ammattiliitto PAMin järjestöpäällikkö Heidi Lehikoinen.

Eri arvioiden mukaan 30–50 prosenttia kaikista työpaikoista olisi katoamassa digitalisaation ja robotisaation myötä. Varsinkin keskiluokan työpaikkojen osuuden arvioidaan kutistuvan nykyisestä.

− Kehitys vaikuttaa suuresti varsinkin nuorten ja eläkeikää lähestyvien työpaikkoihin, Lehikoinen kertoo.

Insinööriliiton johtava asiantuntija Jenni Karjalainen nosti esiin, että digimuutos on ennen kaikkea sosiaalinen, taloudellinen ja inhimillinen muutos.

– Työtehtäviä katoaa sekä tuotannollisista työpaikoista että asiantuntijatehtävistä. Suomalaiselle ymmärrykselle elinikäisestä oppimisesta ja muutosturvasta voisi olla tässä käyttöä globaalistikin.

SASK on Suomen ainoa työntekijöiden oikeuksiin keskittyvä kehitysyhteistyöjärjestö. Sen jäseniä ovat suomalaiset ammattiliitot ja niiden keskusjärjestöt, mukaan lukien SAK.

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Kieli

Näin tietojasi käytetään

Lähettämällä lomakkeen hyväksyt tietojesi käytön kuvauksen mukaisesti.