Paikallisesti parempi palkka?
Kilpailukykysopimuksen synnytystuskissa ammattiyhdistysliikkeen päälle on taas heitetty kuraa oikein kunnolla. Asialla ovat olleet lähinnä tahot, jotka kannattavat mahdollisimman vapaata markkinataloutta. Sitä, että jokainen tulkoon toimeen omillaan.
Tällaisesta ajattelusta sosiaalidarvinismi ei ole kaukana. Siis se, että ihmiset taistelevat keskenään olemassaolostaan, jossa vahvimmat voittavat heikoimmat. Aivan kuten luonnossa tapahtuu.
Esimerkistä käy paikallinen sopiminen. Parhaimmillaan se on hyvä asia, mutta miksiköhän työnantajat, yrittäjät ja nykyinen hallituskin haluavat sitä niin kovasti entisestään laajentaa?
Ehkä sen vuoksi, että työntekijöiden palkkoja ja muita työehtoja halutaan parantaa? Tai ehkä siksi, että palkansaajien keskusjärjestöissä ja ammattiliitoissa ei ole pystytty tarpeeksi hyvään edunvalvontaan? Paikallisen sopimisen avulla yritykset haluavat vihdoinkin lopettaa työntekijöiden riiston?
Vai joistain muista, ehkä päinvastaisistakin syistä?
Ajatus, että ihmisen pitää itse saada päättää asioistaan, on tietenkin kaunis ja sinällään kannatettava. Mutta kun me itse kukin joudumme käymään päivittäistä taistelua – jos ei nyt ihan olemassaolosta, mutta toimeentulosta ja hyvinvoinnista kuitenkin – niin, onkohan pelkistetty ”yksi yhtä vastaan” -asetelma työelämässä kovinkaan reilu?
Vaikkapa sata vuotta sitten se oli arkipäivää, mutta silloin työntekijällä ei ollutkaan juuri mitään oikeuksia. Isäntä päätti ja jos ei kelvannut, kyyti oli kylmää. Vaikkei sitä kukaan myönnä, niin tähän suuntaanhan Suomessa on nyt monella kova pyrky.
Ammattiyhdistysliikettä syytetään usein vanhakantaisuudesta, mutta kyllä tässä joku muu on se, joka haluaa palata menneeseen. Minä rohkenen sanoa, että nykyaikaa ja tulevaisuutta on se, että me pidämme toisistamme entistä parempaa huolta. Eihän maailma turvallisemmaksi paikaksi tunnu tulevan.
Ei holhota, mutta pidetään yhdessä huolta siitä, että kaikki pysyvät vähintään säällisessä elämässä mukana.
Harri Järvinen
Kirjoittaja on SAK:n yhteyspäällikkö.
harri.jarvinen@sak.fi
Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran Kouvolan Sanomissa 4. huhtikuuta 2016.
