Miksi nuoria ei arvosteta? - Hallitus pätkii nuorten työelämää

Blogi 07.05. 15:19 Kukkola Jussi
Jussi Kukkola

”Me SAK:n jäsenliittojen nuoret olemme vihaisia!” luki minulle viikonloppuna annetussa vetoomuksessa, jonka oli allekirjoittanut yli 80 nuorta aktiivia. SAK:n hallitukselle suunnattu vetoomus vaatii järjestöltämme toimia nuoria eriarvoistavan politiikan suunnan muuttamiseksi. Vetoomuksen olen toimittanut SAK:n puheenjohtajalle Jarkko Elorannalle, joka vei sen tänään eteenpäin SAK:n hallitukselle.

Nuorten on vaikea ymmärtää, miksi Suomen talouden kasvaessa työntekijöiden työehtoja aiotaan entisestään heikentää. Maan hallitus esitti kehysriihessään huhtikuussa, että alle 30-vuotiaan määräaikaista työsuhdetta ei tarvitse perustella, mikäli hän on ollut työttömänä kolme kuukautta. Hallitus haluaa heikentää myös 20 hengen yrityksissä työskentelevien irtisanomissuojaa.

Kehysriihessä esitetyt heikennykset sekä jo tehdyt koulutusleikkaukset ja aktiivimalli suututtavat ja aiheuttavat huolta nuorissa. Nuorista aktiiveistamme tuntuu tällä hetkellä, ettei nuoria arvosteta.

Kuuntele mua!

Viikonloppuna SAK Nuoret käynnistivät #kuuntelemua-kampanjan, jonka tarkoituksena on nostaa nykyistä paremmin nuorten ääntä julkiseen keskusteluun. Kampanjan aloitimme SAK Nuorten Toukotohinat-tapahtumassa Murikka-opistolla Terälahdessa, johon saapui lähes sata SAK:laista nuorta aktiivia eri puolilta maata. 

Tapahtuman aikana kävimme useita keskusteluja työelämästä ja tulevaisuudesta. Viesti keskusteluissa oli samankaltainen: nyt saa riittää nuorten kyykyttäminen ja aliarvioiminen.

Huomenna tiistaina eduskunnassa käydään välikysymyskeskustelu nuorten työehtojen heikennyksistä. Viikonlopun perusteella keskustelua seurataan tiiviisti ympäri Suomea.

Rikotut lupaukset ovat aiheuttaneet säröjä luottamukseen. Luottamuksen palauttaminen on aina paljon vaikeampaa kuin sen menettäminen.

Jussi Kukkola
Kirjoittaja on SAK:n nuorisoasioista vastaava järjestöasiantuntija.
@JussiKukkola
jussi.kukkola@sak.fi