Euroopan unionin on aika puuttua oikeusvaltion purkajiin

Blogi 09.05.2018 08:56 Ristelä Pekka
Kansainvälisten asioiden päällikkö Pekka Ristelän kasvokuva.

Tänään juhlittava Eurooppa-päivä on hyvä hetki palata eurooppalaisen yhteistyön perusteisiin. Niihin kuuluu se, että EU on demokraattisten oikeusvaltioiden yhteisö.

Viime vuosina tämän lähtökohdan pitävyys on kyseenalaistettu. Katseet ovat kohdistuneet ennen muuta Unkariin ja Puolaan, joiden johtavat puolueet ovat sementoineet valta-asemaansa kyseenalaisin keinoin.

Erityisen räikeä tilanne on Unkarissa, jossa pääministeri Viktor Orbán Fidesz-puolueineen on maailman diktatuureista tutuin keinoin pyrkinyt vaimentamaan kriittisen keskustelun hyökkäämällä järjestäytynyttä kansalaisyhteiskuntaa ja riippumatonta mediaa vastaan.

Valtansa pönkittämiseksi Orbán on myös käynnistänyt systemaattisen vihakampanjan maahanmuuttajia ja Euroopan unionia vastaan. Avoimen ulkomaalaisvastaiset julistekampanjat, räikeän tarkoitushakuiset kansanäänestykset ja vihollisen kätyreiksi leimatuista ihmisoikeusaktivisteista julkaistut nimilistat herättävät kylmääviä mielleyhtymiä Euroopan historian synkimpiin lukuihin.

EU:n perussopimuksen mukaan jäsenmaat sitoutuvat vapauden, kansanvallan, ihmisoikeuksien ja perusvapauksien kunnioittamisen sekä oikeusvaltion periaatteisiin. Ristiriita edellä kuvatun todellisuuden kanssa on huutava.

Näin ei voi jatkua. EU:n toimielinten paine puuttua unionin uskottavuuden ja viime kädessä Euroopan rauhan vaarantaviin rikkomuksiin kasvaa päivä päivältä.

Jos maa ei pysty takaamaan toimivaa oikeusvaltiota, siihen ei voi luottaa myöskään yhteisten varojen käytössä.

Viime viikolla Euroopan komissio nosti kissan pöydälle. Esityksessään unionin budjetin uudistamisesta komissio ehdottaa menettelyä, jossa jäsenmaiden EU:lta saama rahoitus ja oikeusvaltioperiaate kytketään entistä vahvemmin toisiinsa. Komission logiikka lähtee taloudesta: Jos maa ei pysty takaamaan toimivaa oikeusvaltiota, siihen ei voi luottaa myöskään yhteisten varojen käytössä. Jatkossa puutteellisen oikeusvaltion jäsenmaiden samaa EU-rahoitusta voitaisiin komission esityksestä leikata, ellei jäsenmaiden määräenemmistö sitä estä.

Rahoitukseen sidotut oikeusvaltiokriteerit koskevat lähinnä hallinnon ja oikeuslaitoksen toimivuutta. Yleisempään demokratian puolustukseen komissio esittää perustettavaksi uutta rahastoa, joka tukisi demokraattista kansalaisyhteiskuntaa ja poliittista osallistumista.

Komission nyt esittämät toimet eivät yksin pelasta eurooppalaista demokratiaa ja oikeusvaltiota, mutta niiden suunta on oikea ja symboliarvo suuri. EU ei voi katsoa läpi sormien, kun sen elintärkeitä perusteita murennetaan.

Pekka Ristelä
SAK:n kansainvälisten asioiden päällikkö
@PekkaRistela