Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry
Hakaniemenranta 1
PL 157, 00531 Helsinki
Puh. 020 774 000
Faksi 020 774 0225
sak@sak.fi
www.sak.fi
SAK - 27.07.2010 - 12:54
Missä ovat todisteet työnantajien halusta pitää iäkkäät työntekijät palveluksessaan? Näin kysyy Euroopan ammatillisen yhteisjärjestön EAY:n pääsihteeri John Monks epäillen, että tällaisia haluja on niukasti.
Kaikki tietävät, että eliniän odote nousee, mutta se ei ole muuttanut työnantajien suhtautumista eläkeiän lähellä olevaan henkilöstöön. Työnantajat eivät ole osoittaneet kiinnostusta kehittää työpaikkoja niin, että niiden olosuhteet kannustaisivat vanhaa kaartia pysymään töissä, Monks arvostelee.
Hänen mukaansa liian moni työnantaja päinvastoin pyrkii pääsemään eroon vanhoista työntekijöistään jo ennen eläkeikää. Se johtuu työnantajien ajattelutavasta, jossa korostuu työympäristön nopea muuttaminen.
- Tämän vuoksi Euroopan komission ajatukset nostaa virallista eläkeikärajaa ovat epärealistisia, Monks sanoo. Hänen mielestään komission pitäisi mieluummin toimia sen puolesta, että työntekijät voisivat pysyä työpaikoissaan edes nykyiseen eläkeikään asti.
Ruotsissa työoikeuden asiantuntija ehdottaa, että valtio korvaa ammattiliitoille niiden maksettavaksi Laval-kiistassa määrätyt vahingonkorvaukset. – Työelämä Pohjoismaissa 30.08.2010 (suomeksi)
Australiassa pääpuolueet ovat luvanneet olla heikentämättä palkansaajien ay-oikeuksia. - Your Rights at Work 24.08.2010 (englanniksi)
Euroopan ay-liike protestoi 29. syyskuuta Brysselissä työpaikkojen menetyksiä vastaan. - ICEM 23.08.2010 (englanniksi)
Euroopan yhteisöjen tuomioistuin (EYT) on kieltänyt Saksan kuntia maksamasta työeläkevakuutusta alan kollektiivisen työehtosopimuksen mukaan. - DA 17.08.2010 (ruotsiksi)
Norjassa ammatillisen keskusjärjestön puheenjohtaja Roar Flåthen toivottaa maansa kaikille muslimeille hyvää paastokuukautta, ramadania. - LO 11.08.2010 (norjaksi)
Kuljetustyöläisten kansainvälisen federaation ITF:n kongressi järjestetään 5.-12. elokuuta pääteemanaan "Vahvat liitot – kestävät kuljetukset". - ITF 04.08.2010 (englanniksi)
Etelä-Korean lainsäätäjät ovat rajoittaneet yritysten oikeutta rahoittaa ay-toimitsijoiden työtä. - The Korea Herald 03.08.2010 (englanniksi)
Intiassa Nokian Sriperumbudurin tehtaan lakko päättyi pitkään palkkasopimukseen ja 60 työntekijän työsuhteen päättymisen perumiseen. - The Economic Times 15.07.2010 (englanniksi)