Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry
Hakaniemenranta 1
PL 157, 00531 Helsinki
Puh. 020 774 000
Faksi 020 774 0225
sak@sak.fi
www.sak.fi

Vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki haluaa vuokratyöntekijöille takuupalkan

SAK - 03.02.2010 - 08:00

Paavo Arhinmäki. Palkkatyöläinen 1-2010. Kuva: Tuulikki Holopainen

Ihmisten lama alkaa nyt, kun työttömyys lisääntyy ja hyvinvointipalvelujen leikkaaminen käynnistyy, sanoo Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki tänään ilmestyneen SAK:n Palkkatyöläinen -lehden haastattelussa. Jos Arhinmäki saisi päättää, hän parantaisi kaikkein köyhimpien elintasoa nostamalla toimeentulotukea, työmarkkinatukea ja työttömyysturvan peruspäivärahaa.

Arhinmäen mukaan vuokratyöntekijät ovat tämän päivän torppareita. Heidän asemaansa olisi parannettava säätämällä toimeentulon turvaava takuupalkka. Vasemmistoliitto on tehnyt asiasta aloitteen eduskunnassa. Puolue esittää myös 10 euron minimipalkkaa ja työajan lyhentämistä keinona lisätä työllisyyttä ja parantaa työssäjaksamista.

Palkkatyöläisen vuoden ensimmäisen numeron teemana on verotus, jota on uudistettu reippaalla kädellä mutta vähällä julkisella keskustelulla 1990-luvun alun laman jälkeen. Uudistusten seurauksena verotuksen progressio on lieventynyt ja varakkaiden verotus keventynyt eniten.

Palkkatyöläinen verkossa osoitteessa www.palkkatyolainen.fi.

TULOSTA


Copyright © Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö 2006