Puheenjohtaja Lauri Lyly sanoi SAK:n valtuuston kokouksessa toukokuussa, että työttömyys tai sen uhka koskee jo liian montaa SAK:laista. Palkkatyöläinen kysyi viideltä kokoukseen osallistuneelta SAK:laiselta, millaisilla eväillä heidän mielestään työllisyyttä pitäisi parantaa.

Maalari Johanna Elonen toivoo, että valtio tukisi uusien rakennushankkeiden käynnistämistä ja korjausrakentamista. Se helpottaisi alan huonoa työllisyystilannetta. Helsinkiläinen Elonen patistaa valtiota ja työantajia pistämään nuorisotakuun toimimaan. – Nuorten oppisopimuskoulutusta kannattaa lisätä.

Elosta pännii osakkeenomistajien loputon ahneus, sille pitää laittaa stoppi. – Yritysten voitot pitää laittaa investointeihin ja ihmisten työllistämiseen.

Pilkingtonin lasitehtaan pääluottamusmies Pasi Kallio on synkällä mielellä. Ylöjärven tehdas lopettaa toimintansa ja työntekijät on irtisanottu. Kallion mukaan lasialalla menee nyt huonosti. – Yritysveron muhkea alennus velvoittaa mielestäni työnantajia kantamaan vastuuta työllisyydestä nykyistä paremmin. Kallio arvelee, että keskitetty työmarkkinaratkaisu olisi työllisyyden näkökulmasta paras.

– Kaupunki on irtisanonut keittiötyöntekijöitä ja vahtimestaripalveluissa työskenteleviä. Uusia ei ole palkattu vaan jäljelle jääneet tekevät kahden tai kolmenkin työt, kertoo lähihoitaja Leena Väänänen. Hänen työnantajansa on Porvoon kaupunki.

Väänäsen kokemuksen mukaan julkisten palvelujen ulkoistaminen merkitsee usein työntekijöiden vähentämistä ja työtahdin kiristymistä. – Perimmäinen syy kasvavaan työttömyyteen on se, että teollisuuden työpaikat siirtyvät halpamaihin, katsoo Väänänen.

Raskaskonemekaanikko Harri Ronkaisen työpaikalla on ollut irtisanomisia ja lomautuksia. – Kaivosalalla menee huonosti. Tuotannostamme pääosa menee vientiin, joten maailmanmarkkinoiden tilanne vaikuttaa voimakkaasti, sanoo keminmaalainen Ronkainen. Erityisen vaikeaksi tilanteen tekee se, että pienellä paikkakunnalla ei juuri ole korvaavia työpaikkoja tarjolla.

Työmarkkinajärjestöiltä Ronkainen odottaa riitelyn sijaan yhteistyötä. – Työntekijät ovat joustaneet paljon, nyt olisi työnantajien vuoro.

Ronkaisen mielestä suomalaisen teollisuuden toiminta- ja työllistämisedellytykset on viety huonoilla päätöksillä, kuten rikkidirektiivillä.

Matkailualalla työskentelevä Eija Kellokumpu kannattaa viisumivapautta Venäjän kanssa. Se toisi lisää työpaikkoja alalle. – Suomessa on nyt huono kierre ja se pitää saada katkaistua, Kellokumpu sanoo ja viittaa SOK:n ja Keskon irtisanomisiin ja Stockmannin lomautuksiin. Hänen mielestään ostovoimaa ei pidä enää yhtään leikata. Kellokumpu toivoo, että työnantajat irtisanomisten sijaan turvautuisivat lomautuksiin.

Pirjo Pajunen