Työterveyslaitos julkaisi elokuussa listauksen Suomen kemikaalivaarallisimmista töistä. Kärkeen listoilla nousivat työtehtävät ja ammatit, joissa kemikaalivaarallista työtä tehdään pääosin pienissä ja keskisuurissa yrityksissä tai suhteellisen pienissä yksiköissä. Vaarallisimmat työt eivät siten olleetkaan kemiateollisuuden työt, vaan liittyivät veneiden valmistamiseen sekä rakentamiseen ja rakennussiivoukseen.

Suuretkaan työpaikat eivät selvinneet moitteitta. Kaivostyö nousi kärkisijoille. Syynä on tutkijoiden mukaan dieselillä kulkevien koneiden käyttö kaivoksissa ja niiden syöpää aiheuttavat pakokaasupäästöt.

Kemikaaliturvallisuus jää työsuojelussa edelleen perinteisten työtapaturmien torjunnan jalkoihin. Raportin kirjoittaneet tutkijat korostavat, että kemikaaliturvallisuus on työpaikoilla otettava yhtä vakavasti kuin työtapaturmien torjunta.

Alihankinta altistaa riskeille

Oman ongelmansa muodostaa alihankinta. Kemikaalivaarallisimmat työt kuten esimerkiksi rakennussiivous on usein ulkoistettu.

– Terveysriskejä ei tunnisteta ja monet erittäin altistavat työt on ulkoistettu pienille alihankkijoille, joilla ei ole valmiuksia kemikaalihaittojen ehkäisyyn, sanoo vanhempi asiantuntija Sanni Uuksulainen Työterveyslaitokselta.

Kemikaaliturvallisuuden parantamiseksi Työterveyslaitoksen tutkijat tarjoavat työtapaturmien torjunnassa hyväksi havaittuja reseptejä: riskien kartoitusta ja niiden hallintaa.

Riskien hallinnan ensisijainen tapa on aina riskin poistaminen kokonaan. Jos sitä ei voi poistaa, on riskiä pienennettävä esimerkiksi riittävillä hengityssuojaimilla, käsineillä ja suojahaalareilla.

Avainrooli on esimiehillä ja työnantajilla. Jos työpaikalla työnantaja ei miellä kemikaaliturvallisuusasioita tärkeiksi, työpaikalle syntyy huono ja vaarallinen työkulttuuri. Pelkästään hengityssuojainten hankkiminen työntekijöille ei riitä, vaan työnjohdon on myös koulutettava, motivoitava ja velvoitettava työntekijät niitä käyttämään.

Lue lisää: Kemikaaliriskien hallinta kuntoon -raportti (Työterveyslaitos, 2017)

Teksti: Aleksi Vienonen/ Vapaa toimittaja